tiistai 7. toukokuuta 2013

Windsor

J: Lähdettiin sunnuntaina Annan ja Millan kanssa ajelemaan kohti Windsoria. Haluttiin nähdä uusia paikkoja, sillä kaikilla alkaa viikonloput täällä Englannissa vähentyä. Windsoria on kehuttu paljon, joten haluttiin nähdä se. Kaupunki sijaitsee noin 35km päässä Lontoosta ja täältä St Albansista tuli matkaa ehkä hieman enemmän. Autolla se kesti noin 45min JOS ei lasketa pientä liikenneruhkaa ja sitä tuntia kun etsittiin parkkipaikkaa.. Huh, oli muuten hankalaa puuhaa. Joku muukin oli lähtenyt tutustumaan kyseiseen kaupunkiin! Saatiin kuitenkin lopulta auto ihaan hyvään parkkiin ja päästiin tutustumaan kaupunkiin muutenkin kuin vain auton ikkunanlasien läpi.

Päätettiin ihan ekana mennä syömään ja sopivaa paikkaa etsiessä tuli käveltyä pitkin kaupungin katuja ja Windsorin sillan yli Etonin puolelle, joka on ihan siinä Windsorin kyljessä. Mulle tuli paikasta jotenkin hassusti mieheen Tammisaari tai Naantali. Varmaan pienten katujen ja joessa ajelevien veneiden vuoksi. Kaupungissa vallitsi muutenkin aivan ihanan kesäinen fiilis!


Käytiin taas vaihteeksi pubissa syömässä ja sen jälkeen hakemassa jätskit. Oli muuten tämän vuoden ensimmäinen irtojäätelö.. Ja törkeän hyvää! Käveltiin jätskien kanssa Windsorin linnalle, joka oli tosin kiinni. Sisäänpääsy linnaan oli aikuiselta £18, joten tuskin oltaisiin sinne sisälle menty vaikka auki olisi ollutkin. Se oli ulkoa päin myös todella mahtava! 


Kierreltiin pitkin Windsoria, kuvailtiin ja bongailtiin kivoja kauppoja, mutta koska oli sunnuntai niin kaikki olivat sulkeneet jo ennen viideltä. Ei tuo kuitenkaan mikään shoppailukaupunki todellakaan ole, joten ei menetetty mitään. Käytiin ennen lähtöä hakemassa Starbuksista kylmät juomat ja istuttiin linnan muurin eteen nurmikolle juomaan niitä ja naureskelemaan lapsille, jotka kierivät ihan innoissaan rinnettä alaspäin.. Melkeen kierittiin itsekin ;) Lapsista tuli muuten mieleen, että tuolla Windsorissa on myös Legoland! Me kyllä skipattiin se. Jos joskus menen Legolandiin, niin se tulee olemaan Köpiksessa ja mulla on lapsia mukana...

Oli kyllä mukava päivä ja oli ihan huippua päästä taas tutustumaan uuteen kaupunkiin. Bath pysyy kyllä varmaan yhä mun suosikkina, mutta Windsor oli myös ihan jees. Siis Lontoon jälkeen tietenkin, se on nyt ja aina ykköskaupunkin Englannissa. Jos muuten alkoi kiinnostamaan, niin tuonne pääsee Lontoosta kätevästi Green Linen bussilla! Onko joku muu käynyt Windsorissa?

4 kommenttia: