sunnuntai 5. toukokuuta 2013

terveellinen sunnuntai

R: Kirjoittelin vähän aikaa sitten uudesta Buzzador-kampanjansta, johon pääsin mukaan. Buzzadorina saan aina sillon tällöin testiin uutuustuotteita, joista sitten testaamisen jälkeen raportoin joko face-to-face kavereille ja tutuille tai sosiaalisen median välityksellä. Tällä kertaa sain siis buzzattavaksi Hälsans Kök-kasvisruokia, viimeksi kirjoittelin burgereista joilla herkuteltiin muutama viikko sitten, tällä kertaa testiin pääsi Falafel-pyörykät. En muista olenko koskaan maistanut Falafel-pyöryköitä ja oikeastaan falafel on muutenkin aika vieras käsite mulle, joten en oikeen tiennyt mitä näiltä odottaa. Pakko myöntää että Falafeleista mulla tulee heti ekana aina mieleen se yksi Frendien jakso. Tietääkö joku mitä tarkoitan? Mutta, asiaan..

Hälsans Kökin Falafel on herkullinen kikherneistä valmistettu tuote. Falafel on tuotteista ainut, joka soveltuu myös vegaanin ruokavalioon. Falafel sopii loistavasti esimerkiksi pitaleivän väliin jäävuorisalaatin ja jogurttikastikkeen kera, tai vaikkapa osaksi herkullista couscous-salaattia.

 photo buzz1_zpse7c35f8f.jpg
 photo buzz2_zps8ce49117.jpg

Mietin kauan mitä näistä Falafeleista voisi valmistaa. Halusin jotain terveellistä, koska koko viikon on tullut syötyä miten sattuu ja lisäksi halusin myös jotain halpaa, sillä pankkitili huutelee tyhjyyttään, kun opintotuki tulee vasta huomenna. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin lisukkeisiin, jotka eivät koskaan petä, uunikasviksiin ja tsatsikiin.

 photo buzz5_zps2668c487.jpg
 photo buzz3_zps2f0231f0.jpg

Uunikasviksia tulee tehtyä monta kertaa viikossa, halpaa, terveellistä ja helppoa! Tällä kertaa kaapista löytyi porkkania, perunoita ja sipulia. Lohkosin kasvikset, tein mausteseoksen oliiviöljystä, basilikasta, mustapippurista ja valkosipulista. Annoin kasvisten maustua seoksessa vähän aikaa, ennen kun laitoin ne uuniin (noin puoleksi tunniksi 225 asteeseen). Tsatsikin olin tehnyt jo aiemmin valmiiksi, sillä se on parasta kun saa maustua vähän aikaa jääkaapissa. Tsatsikin ohjeita on netti pullollaan, itse oikaisin ja käytin Kreikasta ostettua mausteseosta. Käytän tsatsikiin melkeen aina turkkilaista jogurttia, niin nytkin, raastoin sekaan kolmasosan kurkkua ja lorautin joukkoon vähän oliiviöljyä ja ihan vähän "salaista ainesosaa", sitruunanmehua.  Falafel-pyörykät valmistin uunissa, kymmenen minuuttia ja valmista tuli!

 photo buzz4_zps95ae2204.jpg

Ruokajuomaksi tietenkin maitoa ja sitten maistamaan! Ensivaikutelma pyöryköistä oli, että nämähän on yllättävän hyviä. Kivan mausteisia ja sopivia koostumukseltaan. Jostain syystä kuitenkin muutaman pyörykän jälkeen alkoi vähän tökkiä? Maku oli kyllä ihan hyvä, mutta koostumus alkoi tuntua oudolta, jotenkin raskaalta ja paksulta. Tsatsiki kyllä ihan ehdottomasti sopi näiden kanssa, ilman mitään kastiketta ruoka olisi ollut vähän kuiva. Melkeen sanoisin, että tsatsiki pelasti tämän ruoan, se on kyllä itsetehtynä mielettömän hyvää ja sopii kaikenlaisten kasvistenkin kanssa. Parhaiten näiden pyöryköiden maku pääsisi ehkä esille, jos niitä söisi jossain muussa muodossa, aloin siinä syödessä miettiä miten nämä sopisivat tortilloihin! Ehkä joskus testaan sitäkin.  

Onko joku muu päässyt testaamaan näitä? 

4 kommenttia:

  1. uunikasviksia... pitääkin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. ihanan näköistä! oon maistanut, en tykännyt :D
    en tykkää muutenkaan falafelista, just koska se on niin KUIVAA :D
    mut noi kasvikset menee kokeiluuN!<3

    VastaaPoista
  3. tää teijän blogi on tosi kiva : )

    www.terhisuanto.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Tosi herkullisen ja kivan näköistä ruokaa. Terveellinenkin voi olla hyvää! :)

    VastaaPoista