torstai 9. toukokuuta 2013

Keskiviikko Jennan matkassa

J: Tein pitkästä aikaa päinä Jennan kanssa -postauksen! Ne olivat ainakin ennen todella suosittuja blogeissa ja niistä on tykätty. Vaikkei mun päiväni tosiaan ollut mitenkään kovinkaan glamour, niin ajattelin silti jakaa sen kanssanne. Tämä on kuitenkin mun arkea ja ainakin mä itse (yleensä) siitä tykkään!

Keskiviikko päiväni alkoi normaaliin tapaan 7.05, kun ensimmäinen herätyskello soi.. Sen jälkeen toinen ja viiden minuutin päästä torkku molemmissa. Eli siis alle kymmenessä minuutissa neljä herätystä, yleensä se riittää! Nousin, heitin hupparin päälle ja suunnistin alakertaan. Talo oli hiljainen, host-vanhemmat lähtevät yleensä töihin kun nukun vielä ja kerrankin pojatkin nukkuivat hieman pidempään. Laitoin kahvin tippumaan, mittasin puuroaineet kattilaan, laitoin puurolautaset pöytään ja istuin hetkeksi lukemaan Evening Standardia, joka toimii täällä mun aamuisena sanomalehtenä. Hieman puoli kahdeksan jälkeen kiipesin rappuset taas yläkertaan ja herätin poitsut. He pukivat ja vetelivät puurot naamaan yllättävän kiltisti. Sillä aikaa kun he tankkasit päivittäistä Horrid Henry annostaan tv:stä, mä siivoilin keittiötä ja vaihdoin vaatteet (eli yökollarit toisiin). Mä en koskaan esimerkiksi meikkaa aamuisin, olen liian laiska siihen. Hyvä jos hiukset jaksan harjata! Kauhea shokki sitten kun Suomessa töihin/yliopistolle lähtiessä pitää vähän panostaa taas ulkonäköön.. Puoli ysiltä lähdettiin sitten koululle päin pienessä vesisateessa. Heitin molemmat pojat luokkiinsa ja sitten pikavauhtia takaisin kotiin..


Noin yhdeksältä olin takaisin kotona ja keitin aamupuurot itselleni, tällä kertaan heitin sekaan mansikoita ja vadelmia. Tulee niin ikävä näitä aamupaloja Suomessa. Yleensä syön veteenkeitetyn kaurapuuroni ilman mitään lisuketta. syön ruisleipää sulatejuuston kanssa ja juon mustaa kahvia! ;) Syötyäni datailin hetken, postasin ja mietin, että minne lähtisin seuraavaksi reissuun. Dubliniin haluisin, vitsit kun kaikki lennot ovat niin kalliita. Harkitsin jo vakavissani bussiakin..
Puoli yhdentoista aikoihin kuulin postin tulevan ja siellä odotti paketti Suomesta! Protskupatukka, purkkaa ja Teemulle vahingossa jäänyt kameran kaukalaukaisin. Kiitos näistä! Kirjeen luettua lähdin salille ja fiilistelin koko matkan puhelimesta viime kesän soittolistaa.. Hyvä musa, parempi treeni!


Tein reilun tunnin treenin ja matkoineen sain kulutettua salireissuun melkein pari tuntia. Kotona kävin pikaisesti suihkussa ennen kun valmistin itselleni vähän lounasta (bagelin puolikas lohella, raejuustolla ja paistettu kananmuna. Näitä lounaitakin saattaa tulla ikävä..) Katsoin lounaan jälkeen pari jaksoa klaania ja söin samalla pari porkkanaa, jotka ehdin jo kuoria illalliseen. Eli ei kun siis kuorimaan lisää.. En ole moneen aikaan kokkaillut mitään "kunnon" ruokaa ja tänään mua odotti nakkikeiton ohje!


Gourmet ruokani muistutti lopulta enemmän nakkipataa. Oli muuten erittäin lähellä, ettei se kiehunut yli tuosta kattilasta. Ensi kerralla voisin miettiä vähän tarkemmin, että mihin kattilaan keittoni tungen. Neljältä lähdin hakemaan poikia. Keskiviikkoisin niillä on aina koulun jälkeen futista, eli mulla on tunti kauemmin "omaa aikaa". Keskiviikkoisin ne ovat myös tästä syystä aina erittäin väsyneitä ja meidän vartin koulumatka venähtää usein puoleen tuntiin. Niin kuin tänäänkin. Keskiviikkoisin mulla on kuitenkin silmäniloa, sillä poikien "valmentajat" ovat sellaisia nuoria komeita futareita, tosin varmaan noin18v kaikki. Anyway, voi niitä silti katsella! Tänään kuulin kun yksi niistä hottiskoutseista sanoi toiselle pojista, että "look, there's your mommy". Menin taas ihan vaikeeksi ja selitin äkkiä, etten ole hänen äiti vaan au pair. Apua, taidan tosissaan olla vanha jos joku 18v luulee mua 7v äidiksi. Ikäkriisi! 
Kun selvisin tästä järkytyksestä ja saatiin vihdoin kerättyä kaikki poikien kamat (tai näin luulin, lopulta yksi takki ja yksi koulupaita jäi jonnekin) lähdettiin kotiin syömään nakkikeittoa pataa. Näiden kavereiden kanssa on aina yhtä kiva ruokailla. Toinen sai lautasensa tyhjäksi ennen kun mä sain edes lusikkaa käteen ja halusi leipää. Toinen ei ollut edes puolessa välissä lautastaan siinä vaiheessa kun mä olin syönyt, siivonnut pöydän, tiskannut vähän tiskejä, täyttänyt tiskikonetta.. Lopulta lautanen kuitenkin tyhjeni melkeen kokonaan. Ennen kun host-äiti tuli kotiin hieman ennen puoli seitsemää, niin ehdittiin esimerkiksi selvittää, että minkä pituinen mä olen (vanhempi pojista ei uskonut, että olen alle 2m:D, piti kaivaa mittanauha esille ja todistaa), laskemaan vähän rahoja (hammaskeiju oli tuonut yöllä punnan hampaan tilalle, how cool is that?!) ja katsoa jotain outoa lastenohjelmaa. Tosi helppo iltapäivä siis.

(alin kuva screen shottina MTV3 Maxilta)

Vapauduttuani etsin varmaan puolisen tuntia netistä streamia, jolla saisin katsottua Suomen matsin Mertarannan selostuksella ja löytyihän se, jee! Naureskelin Tamin paidalle ja facebookkailin samalla kavereiden kanssa. Ei kyllä mm-kisat ole mitään ilman kunnon kisakatsomoa. Mä kaipaan varsinkin lonkeroa, sipsejä ja dippiä, ne ovat perinteisesti kuuluneet mun kisakatsomoon! Pieniä, mutta oleellisia juttuja! Pelin päätyttä aloin melkein heti kirjoittamaan tätä postausta ja niin teen vielä pari tuntia myöhemminkin. Olen tosin ehtinyt tässä välissä käydä pesemässä hampaat, vaihtanut yövaatteet (aka yökollarit) päälle ja edelleen facebookkaillut kaverin kanssa. Nyt kyllä pitäisi laittaa kone kiinni ja siirtyä peiton alle. Väsyttää jo. 


Ps. Mitäs tykkäätte tällaisista postauksista? Jaksaako lukea?

8 kommenttia:

  1. Jaksaa jaksaa! Just tällaset arkipostaukset on kivoja :)

    VastaaPoista
  2. kyllä jaksaa lukea! :)

    VastaaPoista
  3. Just mielenkiintoinen postaus, täällä ainakin jaksettiin lukea! :) Oi nam, sun aamupala näyttää niiiiinnn hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mä kyll niin tykkään mun aamupaloista täällä <3

      Poista
  4. kiva postaus. Tykkäsin kovasti!!!

    VastaaPoista