perjantai 24. toukokuuta 2013

jotain uutta ja vähän kuulumisia

J: Böö! Pakko tulla postailemaan, kun on vähän tylsää. Taino pitäis siivoilla, pakata viikonlopun Liverpool kamat ja tehdä vähän inventaarioita vaatteille, mutta ei jaksa. Haluisin salille, mutta pitää odotella kotona British Gasin miestä, jonka pitäisi tulla kahdeksan ja yhden välillä. Joustavaa. Iltapäivällä pitäisi nähdä yhtä kaveria ja illan babysittaan. Eli nyt pitäisi oikeasti pakkailla ne viikonlopun kamat, sillä aamulla olisi lähtö taas seitsemän aikoihin. Menen eka Teemua vastaan Gatwickille ja sieltä keskustaan, josta hypätään bussiin. Oon niin innoissani! Olen jo kauan halunnut Liverpooliin käymään ja nyt pääsen maailman parhaassa seurassa! Jesjes!

Tajusin tuossa vaaterekkiäni tutkiessa, etten ole esitellyt viime viikonlopun ostoksia. Sorruin taas Primarkissa kaikkeen tarpeelliseen ja tarpeettomaan..


Primarkista lähti siis mukaan napapaita! Ensimmäinen laatuaan mun vaatekaapissa sitten yhdeksänkymmentä luvun! Tää näytti ihan kivalta korkeavyötäröisten shortsien kanssa ja vaikka itse sanonkin, niin vatsassa kyllä näkyy ahkera salitreeni;) Saispa vielä muunkin kropan kesäkuntoon! Ostin myös sadetakin, sekin ensimmäinen moneen, varmaan viiteentoista vuoteen. Näin samanlaisen kätevän taskukokoisen takin Millalla ja oli pakko matkia. Se on niiiin kiva ja tosi kätevä täällä Englannissa, kun joka päivä sataa! Pahin heräteostos oli kyllä tuo hame. Piti vaan sovittaa ja katsoa miltä se näyttää, mutta hups, ostin sen! Se pääsee nyt viikonloppuna mukaan, jos vaan keksisin mihin yhdistäisin sen..
Lisäksi ostin vähän alusvaatteita Victoria's Secretiltä. Suunnittelin tyhjentäväni sen ennen lähtöä, mutta tein sen jo nyt. 


Paras ostos vähään aikaan on kuitenkin Klaanin 3. kausi. Olen sanonut joku tuhat kertaa, että se koukuttaa ja pahasti!! Olen aika monta jaksoa katsonut jo. Illalla jatkuu kun saan pojat nukkumaan ;) Nyt alan pakkailemaan ja toivon, että se British Gasin mies tulisi pian! Kertokaa te vaikka, että mitäs pidätte mun ostoksista??

2 kommenttia:

  1. Hieno takki ;D mä aatteli et voisin men hakee myös se musta versio samast takis.. ja miksei punasenki ku ei oo hinnalla pilattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oisin halunnut sen punasen, olisi sopinut mun punaisten kumppareitten kanssa, mutta ei ollut enää kokoja!:/ Siellä oli myös ankkakuvioista, mutta toi oli kyllä kivempi :D Joo ei tosiaan ollut kallis ja on tosi kätevä:)

      Poista