maanantai 25. maaliskuuta 2013

turistina St Albansissa


R: Tällä kertaa turistikuvia St Albansista! Äiti ja iskä halusivat myös sinne käymään, joten maanantaina otettiinkin juna sinne. Ihan ongelmitta sekään matka ei kuitenkaan mennyt, juna ei nimittäin pysähtynyt St Albansissa ollenkaan. Olisitte nähneet mun ilmeen kun istuttiin junassa ja mietittiin että pian pitäisi pysähtyä, ja sitten huomataan miten juna huristelee kamalaa vauhtia St Albans kylttien ohi. Pieni paniikki siinä meinasi iskeä, oltiin ihan varmoja, että juna pysähtyykin seuraavaksi vasta päätepysäkille. Onneksi n. 10 minuutin päästä oli seuraava asema, Lutonin lentokenttä, jossa juna pysähtyi. Mentiin ihmettelemään tapahtunutta aseman työntekijälle, joka onneksi ystävällisesti opasti meidät seuraavaan St Albansin suuntaan menevään junaa. Pienen odottelun ja lyhyen junamatkan jälkeen päästiin perille ja selvisi, että me ei oltu mokattu ja menty väärään junaan, vaan asemalla oli jokin raidevika, jonka takia juna ei pystynyt pysähtymään. Mä ihmettelinkin, että miten ihmeessä oltaisiin voitu mennä väärään junaan. Englannin junat ei selkeesti tykkää musta, viimeksikin oli vähän ongelmia.

Mutta, jännän junamatkan jälkeen päästiin perille ja kierreltiin pitkin kaunista St Albansia. Meidän iskän mielestä se oli kivempi kaupunki kun Lontoo, kun oli niin paljon rauhallisempaa! Se on kyllä ihan mukava pieni kaupunki, kivaa vaihtelua Lontoon hälinälle. Meidän piti mennä käymään pubissa, jota sanotaan Englannin vanhimmaksi (käytiin siellä viimeksikin), mutta se aukesi meidän (tai siis iskän) harmiksi vasta myöhemmin päivällä. Lopulta päädyttiin kiertelemään pitkin kaupunkia, käytiin parissa kaupassakin ja syötiin lounasta Slug&Lettucessa. Jennan piti palata iltapäivällä töiden pariin, joten me muut lähdettiin takaisin Lontooseen. Ilta menikin sitten shoppaillessa Westfieldissä, tehokas päivä siis. Mulla on ihan kamala ikävä Lontooseen, alan tosissani pian suunnitella muuttoa sinne.

4 kommenttia: