torstai 21. maaliskuuta 2013

neonkeltaista ja mustavalkoista

R: Lontoon reissuilla on aina pakko shoppailla, koska siellä on niin mielettömästi kivoja kauppoja. Tälläkin kertaa kierreltiin kaupoissa ja löysin ihan älyttömän kivoja juttuja. Olisin voinut oikeasti ostaa kaikki kaupat tyhjiksi, harmi vaan että tilin saldo ei oikeen antanut periksi. Ihastuin ihan kunnolla mm. River Islandiin, jossa aiemmin en ole kovin usein edes käynyt. Enkä tajua miksen ole?


Primarkista löytyi kaikkea keväistä! Neonvärinen pipo oli mun aikasemmin tekemälläni must have-listalla, nyt se löytyi kolmella punnalla. Käsikorut on ihanat, ne täyttää tietty parhaalta ruskettuneissa käsissä! Samoin kun noi kynsilakat..


Olin ihan kateellinen Jennan mustavalkoisesta repusta (näkyy mm. tässä postauksessa), onneksi nyt löysin lähes samanlaisen, ehkä jopa vähän hienomman. Tämä reppu oli New Lookista, siellä oli samoja värikkäinä ja mietin tosi kauan kumman otan. Päädyin lopulta tähän mustavalkoiseen, on se kuitenkin käytännöllisempi.


Mun must have-listalla oli myös farkkushortsit, nyt löysin kahdet ihan älyttömän hienot. Ylemmät on River Islandista ja alemmat äiti osti mulle Forever 21:stä, jee. Kaikki kaupat oli niin täynnä ihania kesävaatteita ja shortseja, että oli kyllä vaikea valita mitkä ostaisin. Nuo ylemmät näyttää päällä paljon kivemmalta kun kuvissa ja alemmat on päällä ihan yhtä ihanat kun kuvissa. Oioi, kesä tule jo! Tai edes kevät ja sellaiset säät, että näitä voisi käyttää sukkisten kanssa, näyttää meinaan aika kivalta.


Mustavalkoinen pusero on Primarkista, iskin silmäni siihen heti kun astuttiin kauppaan ja oli pakko ostaa se. Täydellinen kuosi! Mulla oli tänään tämä paita jo päällä mustien farkkujen ja farkkuliivin kanssa, älyttömän hyvin sopi yhteen. Harmi että asukuvat jäi ottamatta, mutta enköhän tule käyttämään sitä yhdistelmää vielä monta kertaa uudelleen.

Nyt taas sama vanha kysymys, tykkäättekö? Mä ainakin tykkään ihan kamalasti näistä ostoksista. Ei mitään turhia heräteostoksia, vaan löysin just ne, mitä etsinkin. Nyt vielä kun saisin kevääksi jotkut kivat värikkäät tennarit tai lenkkarit, niin olisin aika tyytyväinen. Neljässä vuodenajassa on se hyvä puoli, että on aina syy ostaa uusia kenkiä.

18 kommenttia:

  1. olet tehnyt kyllä tosi kivja löytöjä! varsinkin tuo paita on huippuhieno.

    VastaaPoista
  2. Ihan täydellisiä! :)

    http://j-ennas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu :) Kerrankin löysin just ne mitä etsin!

      Poista
  3. Joo, tuo alin paita on kyllä superhieno, siihen olisin itsekin iskenyt silmät heti! :D Ja tuo viimeinen lause on niiin totta! :DD

    VastaaPoista
  4. Kivoja farkkushortseja. Mulla ei ole yhtiäkään sellaisia ja haluaisin ainkain yhdet kesäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä kaupoissa tosi paljon erilaisia (tai ainakin tuolla oli, eiköhän suomessakin) niin luulisi löytyvän helpolla!

      Poista
  5. Kivoja ostoksia, reppu on söps!:)

    VastaaPoista