tiistai 5. maaliskuuta 2013

Brick Lane

R: Vielä vähän Lontoon kuvia, ennen kun menen sinne taas uudelleen.. Sunnuntaina kierreltiin Brick Lanella, jonne olen jo pidempään halunnut. Sunnuntaisin siellä on aina markkinat, jossa myydään vaikka mitä ruoasta mielettömän upeisiin vaatteisiin. "Muutama" muukin ihminen oli päättänyt lähteä Brick Lanelle, kamalasti oli jengiä! Ja paljon tosi tyylikkäitä ihmisiä, varmaan osittain muotiviikkojen ansiosta. Ihastuin kaikkiin omituisiin taideteoksiin, joihin törmättiin tuolla kierrellessä.


Sunnuntaina pääsin myös ekaa kertaa Lontoossa kaksikerroksisen bussin kyytiin! Vaikka olen ollut monta kertaa Lontoossa, niin en silti ole koskaan liikkunut bussilla, aina vaan metrolla. Onhan tuo bussi ihan kätevä ja halvempikin kun metro, ja näkee samalla maisemia. Oli kunnon turistifiilis kun istuttiin siellä bussin yläkerrassa ja ihasteltiin maisemia..

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten illalla Amsterdamiin. Jätettiin muuten tavarat päivän ajaksi säilytykseen Victorian asemalle, siis sinne bussiasemalla, suosittelen! Siinä Victorian juna-asemalla on myös tavarasäilytys, mutta se maksoi muistaakseni 8 puntaa/laukku. Me käveltiin bussiasemalle muutaman sadan metrin päähän ja siellä koko päivän säilytys oli ainoastaan 3,5 puntaa/laukku. Ihan vinkkinä vaan, jos joku tarvitsee matkatavarasäilytystä Lontoossa. Bussiasema on siis eri rakennuksessa kun metro/juna-asema, mutta se on kuitenkin siinä ihan lähellä.

Mä taidan nyt katsoa jakson Pretty Little Liarsia, mun uusin koukutus. Janne varmaan arvostaa, että jaan tämän tiedon teidän kanssa, mutta hänkin on ihan koukussa siihen. Ja siis toi sarja on suunnattu ehkä 16v tytöille, hahhaa. Pretty Little Liars on täydellinen yhdistelmä gopssip girliä ja täydellisiä naisia, kunnon aivot narikkaan -sarja. Kannattaa katsoa, jos on tylsää..

6 kommenttia:

  1. Brick Lane on kyllä ihana, mut sunnuntaisin todellakin niin täynnä porukkaa että mä oon nykyään alkanu kiertää eri reittiä jos pitää sunnuntaina noilla hoodeilla liikkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tota väenpaljoutta varmaan aina jaksaisi ;)

      Poista
  2. Hei kiitti hurjasti tuosta tavaransäilytysvinkistä! Oon tosi monta kertaa miettiny, et mihin kamat vois viiä säilöön ja kironnu tuota Victorian juna-aseman superkallista säilytystä.. Onko siellä bussiasemalla lockerit vai rautatieaseman tapaan tiski jonne kamat jätetään? Mun pitää maanantaina (eli ihan kohta, iiiks!) saada kamat johonki vietyä, mutta taidan kuitenki viiä ne kaverin työpaikalle niin ei tartte turhaan kiertää Victorian kautta. Mut varmasti tulevaisuudessa tää tieto on tosi hyödyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ;) Tuo on siis samanlainen, että tiskille jätetään ja laukut läpivalaistaan. Ei varmaan missään oikeen enää ole matkalaukun kokoisia lokerikkoja. Hauskaa reissua!

      Poista
  3. Kivoja matkakuvia sulla blogissasi. Noi kaksikerroksiset bussit ovat käymisen arvoisia :)

    VastaaPoista