sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

black and white


R: Täällä on vietetty tosi rentoa viikonloppua, oikeastaan vähän liiankin rentoa! Eilen kävin sentään salilla, mutta tänään laiskuus voitti, selkeesti olen vieläkin vähän lomatunnelmissa. Käytiin tänään Skanssissa pyörimässä, nämä detail-kuvat on tämän päiväisestä asusta. Mä en ollut vieläkään päässyt käymään Skanssin uudessa Bikbokissa, joten oli pakko nyt mennä sinne kun on auto käytössä. Ihan hyvältä se Bikbok näytti, älyttömästi kivoja shortseja. Miten kaikki kaupat tuntuu olevan nyt täynnä ihania farkkushortseja? Mä en kyllä tarvitse enää yhtään uusia, kun ostin just kahdet. En ostanut tällä kertaa mitään muutakaan, vaikka yksi ihana neonkeltainen collari jäikin vähän mieleen pyörimään.. Janne osti pari pipoa, omin heti itselleni ton mustan, aika kiva! Hyvää vaihtelua mun kulahtaneille tupsupipoille.

Olen tänään taas lähetellyt työhakemuksia, pakko saada se harjoittelupaikka. Tähän mennessä olen käynyt kolmessa haastattelussa, yhdestä ilmoitettiin että mua ei valittu. Olin kuulemma ihan loppusuoralla valinnassa, mutta lopulta päätyivät toiseen. Mä en ehkä olisi edes halunnut kuulla sitä, alkoi vaan enemmän ärsyttää, etten saanut sitä paikkaa. Perinteinen "valitettavasti emme valinneet sinua" -ilmoitus on jotenkin kivempi, kun sellainen että olit erittäin hyvä vaihtoehto tähän työhön, mutta otettiin silti joku toinen. Melkeen sama, kun joku sanoo hävityn korispelin jälkeen että noh, hävittiin vaan pari pinnaa. Mitä väliä sillä on, häviö on häviö? Tai sama kun joku mainitsee aina saaneensa ylioppilaskirjoituksissa jostain aineesta E:n, mutta L oli pisteen päässä. Öööö, mitä välilä sillä on? Heh, mutta joo, tajusitte varmaan mun pointin.

Olen muuten tainnut unohtaa kertoa teille, että sainhan mä sentään kevääksi töitä! Huhtikuun puolessa välissä alkaa taas kokopäiväinen työ. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että harjoittelu on suoritettava jos haluan valmistua ajoissa. Nooh, nyt kuitenkin lopetan harjoittelusta stressaamisen vähäksi aikaa ja odotan että Kosto alkaa. Toivotaan että uusi viikko tuo hyviä uutisia mukanaan. Heippa!

8 kommenttia:

  1. Mistä sait töitä, miltä alalta, omalta? Kiva kuitenkin, et oot saanu töitä, vaikka harjoittelupaikka stressaa. Itsellä kummastakin stressiä, kun kumpaakaan ei vielä oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole varsinaisesti omaa alaa, mutta tosiaan kiva että jotain työtä kuitenkin on. Tänään tuli taas kutsu yhteen haastatteluun, pitää toivoa että pian tärppäisi. Tsemppiä sullekin työnhakuun :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Juu se on kyllä ehdoton suosikki tällä hetkellä ;)

      Poista