tiistai 15. tammikuuta 2013

tulppaaneja ja lunta



J: Ensin kului yksi yö, sitten päivä ja lopulta koko viikko.. Olen ollut Englannissa taas reilu viikon ja tuntuu kyllä siltä, etten olisi pois ollutkaan. Varsinkin viime viikko meni todella rennosti, pojat olivat kiltisti, pelailtiin uusia pelejä ja leikittiin uusilla leluilla.. Viikonloppuna alkoi koti-ikävä vähän vaivata ja tänään aamulla se iski sitten kunnolla! Ihan kaikki muistutti mua Suomesta, varsinkin taivaalta satava ällöttävä märkä lumi, joka ei muuten edes sulanut pois.. 
Päivä oli muutenkin aika surkea, sain heti aamusta pari märkää lumipalloa takapuoleeni ja jonottelin sitten postissa niin kengät, housut kun hanskatkin ihan läpimärkinä.. Lumisade vaan yltyi päivän mittaan ja iltapäivään mennessä lunta oli jo monta senttiä! Mulla kesti yli tuplasti kauemmin raahata pojat koulusta kotiin kun normaalisti ja tuotiin samalla varmaan puolet tämän kaupungin lumesta tänne sisälle. Huoh. Näin jälkeen päin ajatellen siihen matkaan olisi hyvin voinut käyttää vielä vaikka tuplasti aikaa, sillä kotona se touhu meni ihan kokonaan riehumiseksi ja mulla huutamiseksi. Siinä vaiheessa kun mä alan huutamaan niin peli on yleensä jo menetetty.. 

Illan olenkin taas yllättäen jumittanut koneella. Oon mä jotain fiksuakin saanut onneksi aikaiseksi ja ilmottauduin vihdoin ja viimein kielikurssille. Kaikki mun rahat meneekin sitten tästä lähtien sinne, joten taidankin sanoa hyvästit kaikille reissuhaaveille.. Tai en nyt ihan kaikille, sillä mun ja Riikan Amsterdamin reissu alkaa vihdoin selkiintyä! Ja mihis mä täältä Englannista lähtisin, kun kuulin eilen vanhempien ja tänään kolmen hyvän ystävän varanneen lennot tänne ja toiset kolme kaveria suunnittelee matkaa jo kovaa vauhtia. Jee! Ehkä se helpottaa mun koti-ikävää. Sitä muuten helpottaa myös lukeminen, se siirtää mukavasti ajatukset toisiin maailmoihin.. Sain eilen luettua tuon Remeksen Ylösnousemuksen loppuun ja nyt taidan jatkaa iltaani lehtien parissa! 

5 kommenttia:

  1. mulle tuli virusvaroitus kun tulin tänne sivulle o.O "Google chrome on estänyt pääsyn tälle sivulle : www.kaksiyhdenhinnalla.com sisältöä osoitteesta lookbook.nu, joka on tunnettu haittaohjelmien jakelija, on lisätty tähän verkkosivuun. Siirtyminen tälle sivulle nyt tartuttaa todennäköisesti tietokoneeseesi haittaohjelmia" onko vielä turvallista lukea tätä blogia? :D

    VastaaPoista
  2. hei mullakin tulee joka kerta toi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti johtuu lookbookin bannerista ja sama ongelma ollut muissa blogeissa. Nyt poistin ne bannerit ja muut linkin lookbookiin, toivottavasti auttoi?

      Poista
  3. Vitsi mun on saatava kans tuoreita kukkia! Heti huomenna! :D

    VastaaPoista