perjantai 18. tammikuuta 2013

Menen lakkoon!

J: Tein tuossa vuoden vaihteessa muutaman epävirallisen lupauksen ja yksi niistä oli karkkilakko.  En tosiaankaan ole niitä ihmisiä kenen makeanhimoon riittäisi pari palaa tummaa suklaata tai pieni laku, joten lakko on todellinen haaste. Asiat olivat kuitenkin ajautuneet niin huonoon tilaan, että lakko on ainoa oikea vaihtoehto!


Ensimmäisinä kuukausina täällä Englannissa tuli syötyä aika paljon epäterveellisemmin, sillä reissasin paljon ja matkoille tuli usein ostettua evääksi karkkia tai suklaata. Uusia ihmisiä tavatessa kävin paljon kahviloissa, joissa valitsin tietty erikoiskahvin ja kakkupalan, mutta karkkia tuli syötyä vähemmän, sillä en ostanut sitä kotiin melkein lainkaan.. Tämä vaihe meni kuitenkin aika pian ohi ja aloin syödä terveellisemmin, mutta tilalle tuli jatkuva karkin syönti! Söin varmaan parin kuukauden ajan ihan joka hemmetin päivä karkkia tai jotain muuta makeaa.. Oli niitä päivä kun söin vain pari palaa suklaata, mutta mukaan mahtui myös niitä kun vedin pussillisen karkkia alle tunnissa. Joskus ennen joulua havahduin siihen, ettei niin voi tosiaankaan jatkua. Mulla makean syöminen ei onneksi näy painossa, sillä urheilen ahkerasti ja syön muuten ihan terveellisesti. Hampaat kuitenkin kärsivät ja herkkuihin menee yllättävän paljon rahaa.


Joululomalla päätin siis, että aloitan karkkilakon heti kun pääsen Englantiin. Lakkoon ei tosin laskettu Suomesta mukaan tungettua suklaalevyä ja täällä odotellevia konvehteja, ne sain syödä pois. (Niissä meni noin kaksi päivää..). Nyt olen ollut lakossa viikon ja yhden päivän ja olen aika ylpeä itsestäni. Lakossa pitäisi olla maaliskuun 9. asti, joka on muuten meidän syntymäpäivä ja jolloin saan Teemun tänne mun luo! Tosin Riikka saa kyllä luvan tuoda tullessaan mulle irttareita Suomesta ja ne syön ilman huonoa omaatuntoa. Lupaan kuitenkin, etten itse osta yhtään karkkia.

Mun lakko on kyllä vähän huijausta, sillä esimerkiksi jätski ja muu makea on sallittua. Pitää tässä elämässä jotain nautintojakin olla. Mä ainakin olen niitä ihmisiä kun rakastan ruokaa, eikä se tosiaan ole vaan ravintoa.. Yleensä kaikki parhaat jutut tapahtuvat ruokapöydän ympärillä, tietenkin hyvässä seurassa. Todisteena siitä ovat nämä kollaasin ruokakuvat. Jokainen on mun kännykästä ja lomalla Suomessa otettuja, jokaisesta tulee paljon hyviä muistoja, toisin kun niistä kymmenistä suklaapatukoista tai karkkipusseista joiden takia tähän lakkoon lähdin.

Onko muita karkkilakkolaisia?

10 kommenttia:

  1. mä en voi tajuta ihmisiä jotka kykenee syömään vaan just yhen tai pari palaa suklaata tai pari karkkia ja olla tyytyväisiä :DD ja jos kiellän iteltäni jotain nii johan sitä tahtoo vaan enemmän eli ei karkkilakkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siks mä annankin itselleni luvan syödä just vaiks jätskii tai muita herkkui, niin saan jollain makeanhimon pois ;) Muuten olisin sortunut heti päivän jälkeen..

      Poista
  2. Mie en oo karkki-ihmisiä, ennemminki leivosmonsteri ja leffaeväinä on ollu aina sipsiä ja joskus lisänä jädeä. Tykkään myös syödä ulkona, ah ranskalaiset!

    Jokatapauksessa joulukuun lopussa sain tarpeekseni tästä mun pelastusrenkaasta ja tein uuden vuoden lupaukseksi alkaa 6kk herkku- sekä roskaruokalakkoon. Oon yllättynyt positiivisesti etten oo tuntenu minkäänlaisia vierotusoireita rakkaasta ystävästäni SUKLAASTA! Onko mulla kaikki kotona?? Leffaherkuttelu vaihtui kevyesti vihanneksiin ja muutenki annoskoot ovat muuttuneet. :))

    Toivotan sulle tsemppiä lakkoon! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sullekin lakkoon.. :) Alku kuulostaa ainakin todella lupaavalta! Mulla on ikävä suklaata :(

      Poista
  3. Voi, mä tarvisin totaalilakkoa myös. En tajua mikä siinä on, että ei voi vain paria karkkia ottaa kerralla vaan pitää ahmia koko pussi? Irtokarkit on kaikkein pahimpia tähän ongelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :D Irttareita tulee helposti vedettyy just joku 300g kerralla :D Eikä niitä koskaan pysty ostaa vaan vähän, kun haluaa tietty ottaa niitä kaikkia hyviä. Onneksi englannissa ei oo yhtään niin hyvii irttareita ;)

      Poista
  4. Mulla totaalilakko toimii oikeastaan just päinvastaisesti, eli jossain vaiheessa repsahdan ja kunnolla, vaikka takana olis jo useampikin viikko lakkoilua. Kaikkea kiellettyä kun tekee mieli :D Siispä mulle toimii päätös, jonka mukaan lopetan herkut, mutta saan halutessani syödä niitä vähän, jolloin mulle ei sitä varsinaista himoa edes tule ja lopulta herkut unohtuu kokonaan :)

    Mutta tsemppiä sulle lakkoiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuispa mullakin tollanen :) Se kuulostaa aika hyvälle..

      Poista
  5. hi!
    unfortunately I've to delate my old blog hip&chips!

    www.seleneoverthepond.blogspot.com is the new one!

    you can follow me also on facebook @ seleneoverthepond
    and instagram @ hipandchips

    love

    VastaaPoista