maanantai 29. lokakuuta 2012

eilinen asu


Takki, huivi ja paita Primark
housut Zalando
kengät Dinsko
kangaskassi Carlings

R: Tällaisessa asussa kävin eilen äänestämässä ja kavereiden kanssa syömässä. Päädyin Greenzin lohisalaattiin, joka ei kyllä petä koskaan. Vaihdettiin tyttöjen kanssa kuulumisia tosi pitkään ja oli kyllä hauska nähdä. Elinaakin (terkkuja!) olin nähnyt viimeksi pari kuukautta sitten, hullua miten nopeasti aika menee. Onneksi pitkänkin ajan jälkeen juttu luistaa kun oltaisiin nähty vasta pari päivää sitten. Syömisen jälkeen kävin vielä parissa kaupassa, olisin löytänyt Zarasta ja H&M:ltä vaikka mitä ostettavaa, mutta kaikki jäi tällä kertaa kauppaan.

Mulla oli lähtiessä kamala ongelma mitkä kengät laitan. Yleensä tällaista ongelmaa ei tule, sillä omistan kenkiä vähän liikaakin.. Talvikengät on vielä ullakolla varastossa, enkä jaksanut lähteä niitä hakemaan, joten tyydyin noihin Dinskon monta vuotta vanhoihin nilkkureihin. Noi oli mun ehdottomat lempparit tosi pitkään, viime aikoina niitä ei kuitenkaan ole tullut niin paljon käytettyä, enkä tajua miksi! Liukkaat ne kyllä oli, oisitte nähneet miten liukastelin kaskenmäkeä alas.. Kiva kun jalkakäytäviä ei ole edes hiekoitettu läheskään joka paikassa. Turussa ainakin näyttää siltä että toi lumi on tullut jäädäkseen, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.. Talvikengät pitäisi kyllä hakea ullakolta ja samalla viedä syystakkeja ja kenkiä sinne, pakko myöntää että ei niille ohuille syystakeille taida enää olla käyttöä. Mutta, nyt aamupalaa! Hauskaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Niin sun näkönen asu! Tuo paita on niin kiva! Mulla ei ole vieläkään mitään burgundyn väristä. Oon varmaan ihan out siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo siis sä oot kyllä tosi out nyt, äkkiä kauppaan hankkimaan jotain viininpunaista ;)

      Poista
  2. oletpa ollut taas nättinä! asu on kiva!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Heh, jos jostain oudosta syystä kyllästyn siihen niin voin lahjoittaa sen sulle!

      Poista
  4. mä tykkäilen ihan älyttömästi tosta viininpunasesta paidasta! :)

    VastaaPoista
  5. oon samaa mieltä creenzin lohisalaatista, nam! ja niin iso :o toinen varma on katkarapu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi tehdä mieli sitä salaattia.. Onneksi on lohta jääkaapissa, voin tehdä itse samanlaista!

      Poista