tiistai 11. syyskuuta 2012

ahkera opiskelija(ko?)


Takki Primark
housut Stradivarius
paita H&M (Jennan)
kengät Converse
reppu Kånken

R: Tässä eräs viime viikolta julkaisematta jäänyt asu. Enkö näytäkin kuvissa ihan reippaalta koululaiselta? En tosin tainnut tässä asussa yliopistolla käydä ollenkaan, vaan kaupassa ja Postissa hakemassa paketteja. Reppu on kyllä ihan uskomattoman kätevä kauppareissuilla. Ja salireissuilla. Ja yliopistolla. En tajua miten olen ennen pärjännyt ilman reppua!

Vaikka kuvassa näyttäisinkin reippaalta koululaiselta, niin totuus on jotain ihan muuta. Motivaatio on jossain hyvin alhaalla ennen kun (läsnäololliset) opiskelut on kunnolla edes alkaneet. Ensinnäkin, perjantainen kirjatentti osoittautuikin paaaljon hankalammaksi kun luulin, kirjojen todellinen luonne paljastui vasta kun aloin lukea. Saa nähdä miten tentistä selviän, vai selviänkö ollenkaan. Toiseksi, ärsyttää meidän laitoksen toiminta. Syventävien opinnoista tuli tänään ekoja aikatauluja ja eikö eräs kurssi tietenkin ala just sillon kun olen Lontoossa. Pitää vaan toivoa että mukaan pääsee vaikka missaankin vähintään ensimmäiset harkat. En ymmärrä miksi aikataulut ei voi tulla ajoissa. Tuo kyseinen kurssi on ymmärtääkseni parina viime vuonna alkanut vasta lokakuun lopulla, en osannut yhtään odottaa että kurssi alkaakin jo lokakuun alussa. Mun mielestä opiskelijalla on oikeus tietää aikataulut ajoissa, vähintään kuukausi ennen, että pystyy sitten suunnittelemaan muita kursseja, kirjatenttien aikatauluja, töitä ja vapaa-aikaa.

Lisäksi koko ajan takaraivossa kolkuttelee koko ajan sellanen ajatus että mitä mä teen täällä kun voisin olla jossain muualla? Miksi mun pitää tyytyä kateellisena katsomaan muiden kuvia ulkomailta, kun voisin lähteä itsekin? Miksi aina ajattelen että haluan asua ulkomailla "sitten joskus" kun voisin tehdä sen NYT? No, suurinpana ongelmana tällä hetkellä on varmaan raha ja noi opinnot. Joka toisena päivänä haluaisin valmistua mahdollisimman pian, joka toisena päivänä haluaisin pitää välivuoden ja lähteä jonnekin ulkomaille asumaan tai opiskelemaan. Vaikeeta.. Tenttiahdistuksen keskellä on niin helppo klikata itsensä Kilroyn sivulle ja haaveilla vaikka working holidaysta Ausseissa. Äh, ehkä mä menen nyt vaan takaisin lukemaan.. Heippa!

17 kommenttia:

  1. ääää mieki haluun tollasen repuuun! :D

    VastaaPoista
  2. Ahdistus täälläkin koulusta, pakollisille nyt just ja just riittää kiinnostusta, mutta kun pitäisi ääntää nyt tuskanhiki hatussa sairaan työläitä tenttejä useampi kappale jouluun mennessä, koska typerät opinto-ohjelmauudistukset ja dedikset ja kaikki. Noh, itepä oon ristini valinnu, mutta just nyt kyl on sellanen fiilis et voi moro.

    VastaaPoista
  3. ei vitsit miten kiva blogi! pikkusen hauska idea alkaa bloggaan kahestaan. :) mullaki on kaksois-sisko joten tää oli kyllä kiva vinkki! ;)

    VastaaPoista
  4. Jos liikaa rupeaa kirjat ahdistamaan, voit aina skipata tentin ja tulla sen sijaan aurasoutuapproilemaan torstaina. ;) Mulla on iskenyt ihan kamala reissukuume Jennan kuvia katsoessa ja muakin ahdistaa, kun ei tällä hetkellä ole tarpeeksi aikaa ja rahaa matkustella. Googletin reissukuumeissani jo ensi vuoden em-koriksen päivät ja kisapaikat ja rupesin suunnittelemaan samalle reissulle koukkauta Itävaltaan. :D

    VastaaPoista
  5. Hyvä, kun mainitsit tässä et noi syventävien opinnot tullu, en ois muuten huomannut! Eilen tosin ne aamulla viimeks katsoin, silloin ei vielä ollut mitään...
    Mut siis, mulla on ihan samat fiilikset nyt opintojen suhteen (ei siis ton ulkomailla asumisen, mutta muuten) >: (! Ei millään jaksais/huvittais opiskella ja odotan kans just joka toinen päivä vaan tota valmistumista, joka tuntuu tällä hetkellä taas vaan kovin kaukaiselta :'D Vielä ois kaikki työharjottelut, maisteriopinnot ja sellanenkin pikkujuttu ku gradu suorittamatta, plääh. Ja joka toinen päivä mietin kans, et vois opiskella niin montaa muutakin kivempaa (?) alaa ja pitää vaikka sen välivuoden näistä opinnoista. Eli onneks en oo ainoa : D

    VastaaPoista
  6. Itse lukion jälkeen lähdin puoleksi vuodeksi Ausseihin working holidaylle ja ainoa asia mikä kaduttaa on se, etten jäänytkään koko vuodeksi :) Aattelin tietysti, että palaan kevääksi takasin ja sitten alotan opiskelut syksyllä, mutta kappas kun sellasen pienoisen kotiinpaluualakuloisuuden jälkeen ei tuo pääsykokeisiin lukeminen napannutkaan :D No, kyllähän sitä vielä ehtii, toivottavasti, maailmalle takaisin :)

    Mutta ainoa vinkki, jonka voin antaa mikäli tota WH-juttua suunnittelet, niin älä MISSÄÄN NIMESSÄ käytä noita järjestöjä matkas suunnitteluun! WH-viisumi on superhelppo hakea ite Australian valtion omilta sivuilta, ne parin yön ekat hostellimajoituksetkin saa tosi näppärästi esim. hostelworld.comin kautta eikä se lentojenkaan kyttäily ite netistä kauheasti vaadi ;) Itse toimien säästää todennäköisesti muutaman satasen ainakin :)

    Ja aika monihan on tolle WH-matkalle lähtenyt aika tyhjätaskuna, sitten heti vaan ruvenneet ettimään töitä, joita kyllä löytää mikäli on valmis matkustamaan keskelle-ei-mitään ja tekemään vähän "huonompiakin" töitä :)

    VastaaPoista
  7. sullapa on kiva tyyli :: ) tykkään kauheesti siitä miten hiukset oot laittanu!

    VastaaPoista
  8. eiks sun ois mahdollisuutta lähtee erasmusvaihtoon (tai joku muu ohjelma) yliopiston kautta? meillä tää oli ainakin tosi helpoks järjestetty. terkkuja itävallasta :)

    VastaaPoista
  9. Enni: Sitten vaan ostamaan ;)

    Maria: Höh, no tsemppiä sullekin!

    karoliina: Kiitos :)

    Emppu: Aijaa, kiitti, kiva kuulla että tykkäät :)

    Riina: Mua harmittaa niin paljon että tentti on just nyt pe, appro ois ollu hauska :) Kyllä mä tonne tenttiin menen kokeilemaan, yksi kirja kolmesta kuitenkin jo luettu että jos vaikka käy tuuri. Ja hei, marraskuussa arvotaan kai lohkot em-kisoihin, ois niin siisti mennä! Eli reissu varaukseen heti kun tietää missä suomi pelaa ;)

    Mirka: Joo no jopa yhden kurssin aikataulu tullut, kun en mä sentään gradua meinannu viel alottaa :D Ja toi yksi on kai sellanen että ensin pitää olla se hemmetin harjottelu tehtynä. Koska mä senkin mahdan tehdä ja missä :D

    Anonyymi: Varmaan oli mahtava reissu :) Ja joo tosiaan kilroyn sivuilta luin lähinnä kokemuksia ja selailin lentoja, enpä mä varmaan oikeesti minkään firman kautta tota ees ottais, lisämaksuja tulee kuitenkin. Ja ihan oikeasti tuskin edes pystyn mihinkään lähtemään ihan lähiaikoina, eihän mulla olisi varaa edes lentoihin :D Mutta ehkä joskus vielä..

    Ansma: Voi kiitos :)

    Anonyymi: Jooo onhan noita Erasmus-paikkoja, mutta valikoimaa aika huonosti kun puhun vaan englantia. Ja tavallaan en edes haluaisi vaihtoon, kun en tiedä mitä siellä edes opiskelisin, enkä tiedä "sopeutuisinko" siihen vaihtarin opiskelijaelämään bileineen ja soluasumisineen. Ja vaihtoon lähtö tarkottaisi myös sitä, valmistuminen myöhästyisi. Haaveissa olisi lähteä poikaystävän kanssa yhdessä jonnekin, tuntuu tällä hetkellä hassulta että lähtisin vaihtoon ja poikakaveri jäisi tänne, kun haluaisin kuitenkin jakaa kaikki tuollaiset elämän hienot asiat hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  10. ¡Hola! No conocía tu blog… pero desde hoy te sigo;)
    Te dejo mi dirección de blog, si te gusta no dudes en seguirme para estar en contacto!! Muchas gracias y enhorabuena por el blog.
    Pd: Estreno canal en Youtube con trucos de belleza y Tendencias de moda. Te espero: http://www.youtube.com/user/mamaartista?feature=guide

    Blog Mamaartista!
    Me Gusta Mamaartista en Facebook
    Follow me on Twitter

    VastaaPoista
  11. Joo, mietin kans samaa, et niihin yhtiin mennään sit kai sen harjottelun jälkeen vasta ja en tosiaankaan kans tiedä yhtään, minne ees hakis ja ääh. En jaksais nyt sitä sen kurssin tuutorihommaakaan, mut en myöskään haluu tehdä sitä ens keväänä, koska en halua mennä sospol ja talous-kurssin tutoriks :'D
    Hieman ottaa päähän, kun nyt lokakuussa on tyyliin kaikki kurssit yhtä aikaa JA kandin palautus marraskuun alussa ja sit ei ookaan enää ku marraskuussa joku yks kurssi, huoh. Voi olla taas vaikeeta : D

    VastaaPoista
  12. Hei Riikka, laitatko mulle sähköpostia, jotta saadaan sun voittama palkinto postiin! :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihanan rento mutta tyylikäs asu! :)

    VastaaPoista
  14. Mirka: Mä ilmottauduin tutoriksi siihen P2 kurssille, jos en pääse niin menen sitten ensi vuonna, talouskurssille en halua! Mulla ei oo mitään kursseja oikeen nyt, kivasti sitten kaikki kasaantuu just tohon lokakuulle varmaan. Tai riippuu siitä millon se yksi on josta ei vieläkään ole tullut aikataulu..

    Heiddd: Sähköpostia laitettu. Jee :)

    Nelli: Voi kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Tää saattaa kuulostaa nyt todella julmalta mutta älä jätä opiskelijavahtoa väliin poikaystävän vuoksi. Puoli vuotta on niin lyhyt aika, että jos suhde ei sitä kestä niin sitten ei kestä ollenkaan. Ikävä voi tietenkin tulla mutta lennot ovat halpoja ja aika kuluu toisinaan liiankin nopeasti. Mitä tulee tuohon kielitaitoon niin oikeastihan hyvoin monissa paikoissa voi opiskella englanniksi. Nykyisin oikeastaan kaikissa vaihtoyliopistoissa on myös englanninkielisiä kursseja ja ainahan voi keskittyä vain opiskelemaan vaihtomaan kieltä.

    Nämä vuodet kahden ja kolmenkympin välissä ovat ainutlaatuinen aika toteuttaa itseään, kokeilla hullujakin asioita ja antaa vain elämän kuljettaa. Tietenkin joillekin saattaa sopia parhaiten viettää jo silloin rauhallista perhe-elämää mutta kannattaa aina kokeilla. Elämällä on tapana paljastaa itsestään yllättäviäkin asioita mutta ensin sille täytyy antaa mahdollisuus.

    Eivätkä ne vaihdot ole pelkkää juhlimista. Ne ovat uusia kokemuksia, ihmisiä, elämämyksiä, muistoja koko loppuelämäksi!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi: Ei se kuule kuulosta yhtään julmalta. Mä en ikinä olisi niin tyhmä, että jättäisin jonkun unelmani toteuttamatta jonkun miehen takia. Kyse nyt onkin siitä että mä en tiedä haluanko vaihtoon. En haluaisi elää sellasta vaihtari-elämää, en ole ikinä haaveillut vaihtoon lähtemisestä. Mä en haluaisi opiskella ulkomailla yliopistossa, haluan ennemmin jonnekin töihin, kurssille tms. En halua elää mitään perhe-elämää, mutta en myöskään halua elää opiskelijaelämää biletyksineen (vaikka totta kai tiedän että se vaihtoaika on muutakin). Haluan valmistua pian maisteriksi. Haluan ulkomaille, seikkailla ja nähdä maailmaa, mutta en halua olla orjallisesti sidottuna yhteen kaupunkiin kuten vaihdossa ollessa aika pitkälti olisi. Varsinkin kun jos lähtisin vaihtoon niin kohde olisi britit, muita kieliä en osaa ja jenkkeihin ei olisi varaa lähteä. Meidän laitoksella ainakin vaihtopaikat ymmärtääkseni on sellaisia, että pitää osata kohdenmaankieltä, vähintään alkeet. Kieliä en lähtisi ulkomaille opiskelemaan, koska en ole ikinä tykännyt kieltenopiskelusta. Ihmiset on erilaisia, sä olet ilmeisesti vaihdossa, joten sun voi olla vaikea ymmärtää miksi joku muu ei sitä halua. Maailmaa voi nähdä niin monella eri tavalla, sellaisilla jotka sopii parhaiten itselle. Mun mielestä vaihtoon lähtemisen ja perhe-elämän välille mahtuu aika hiton paljon muitakin mahdollisuuksia. Onneksi.

    VastaaPoista