tiistai 28. elokuuta 2012

mistä kaksi yhden hinnalla on tehty?

R: Saatiin ihanalta Hannalta haaste, jossa piti listata 10 asiaa joista oma blogi on tehty. Sama haaste on pyörinyt monissa blogeissa, joten pakkohan tämä oli toteuttaa! Tässä siis 10 asiaa joista kaksi yhden hinnalla on omasta mielestäni tehty.


1. Muoti ja tyyli. Tykätään molemmat seurata muotia, mutta ei todellakaan mitenkään orjallisesti. Kuten varmaan huomaa. Uusimpia muotijuttuja on kiva yhdistää omaan tyyliin, vaikka aina en edes tiedä mikä se oma tyyli on!


2. Matkustelu. Kenellekään blogia kauemmin seuranneille ei varmaan ole jäänyt epäselväksi että rakastetaan molemmat matkustelua.


3. Shoppailu. Mikä olisikaan parempaa viihdettä kun kierrellä kaupoissa, sovitella vaatteita, ihastella uutuuksia ja löytää jotain ihanaa mitä on jo pitkään etsinyt! Ja niistä löydöistä tietenkin raportoidaan tänne blogin puolelle. Tähän kohtaan liittyy myös nettikauppashoppailu, jota on viime aikoina tullut harrastettua vähän liikaakin..


4. Sisaruus. Tai siis kaksosuus (onko se sana?). Nimikin sen jo kertoo, kaksi yhden hinnalla. En tiedä miten nopeasti uudet lukijat huomaavat ennen esittelytekstiä että ollaan identtiset kaksoset, mutta kai se kuitenkin jollain tavalla tuo jotain spessua tähän blogiin. Joskus on muuten hauska saada kommentteja "sulla on ihana tyyli ja kiva blogi". Siinä vaiheessa alkaa miettiä onko kommentoija huomannut että meitä on kaksi.


5. Arki. Kirjoitellaan ihan arkisistakin asioista, välillä opiskeluista, töistä ja välillä ihan vaan kuulumisia. Mä ainakin tykkään lukea blogeja joissa esim. asukuvien yhteydessä höpötetään ihan arkisiakin juttuja.


6. Musiikki. Ja ei mikä tahansa musiikki, vaan suomi räp/hip-hop ja -reggae. Varsinkin kesällä musiikkiin liittyviä postauksia on tullut paljon festareiden ja tapahtumien jälkeen. Se on se meidän juttu!


7. Ruoka. Useimmiten kun Jennan kanssa nähdään, siihen liittyy ruoka. Mennään joko syömään, tehdään yhdessä ruokaa tai vähintään puhutaan ruoasta. Vaikka ruokaohjeita ei blogissa niin usein näykään, niin ruoka- ja herkkukuvia senkin edestä.


8. Urheilu. Me ollaan molemmat urheiltu aina paljon, koripallo on ollut iso osa elämää ihan lapsuudesta asti. Vaikka täällä blogissa ei liikuntapäiväkirjoja tai treenihehkutusta paljon näykään, niin urheilu on vaikuttanut ihan kamalasti siihen millaisia ollaan. Suurin osa kavereista on tullut tutuksi koripallon kautta ja jotenkin se urheilullisuus vaikuttaa niin moniin asioihin. Me käydään ennemmin katsomassa koriksen em-karsintoja kun isojen starojen keikkoja, pelataan korista sillon kun muut viettää pääsiäistä ja pelataan katukorista vaikka sateessa miehiä vastaan.


9. Haaveet. Ihan sama onko haaveet pieniä vai isoja, liittyykö ne uusiin kenkiin vai maailmanympärysmatkaan, mutta niistä tulee usein kirjoiteltua tänne! Ylläoleva kollaasi on jokin syksyn toiveasu..


10. Valokuvaus. Mä olin ennen meistä se kummalla oli aina kamera mukana ja koko ajan piti olla ottamassa kuvia, nykyään Jenna on ehkä vielä kovempi kuvaamaan. Satunnaisesti niitä luonto- ja maisemakuvia eksyy tännekin, mutta useimmiten  valokuvaus innostus näkyy varmaan kotimaan- ja ulkomaanmatkoihin liittyvissä postauksissa, kuvia on yleensä paljon!

No, onko yhtään samoja juttuja mitä teille tulee mieleen tästä blogista? Vai jäikö jotain puuttumaan? En nyt jaksa haastaa ketään, mutta te jotka ette tätä vielä ole tehneet, tehkää ihmeessä! Hauska selata kuvakansioita ja miettiä omaa blogia..

P.S Jostain kumman syystä meidän blogi ei ole pitkään aikaan päivittynyt blogilistalle silleen kun pitäisi. Eli, sitä kautta seuraaville tiedoksi, että tossa alla on aika paljon uusia postauksia. Kannattaa ehkä jatkossa seurata bloggerin tai bloglovinin kautta, jos haluaa pysyä ajantasalla.

8 kommenttia:

  1. That's where I want to be in that first picture laying on the grass if there's no bugs of course flying around relaxing...great pictures! RoRos World

    VastaaPoista
  2. teidän blogi on niin kiva ja hienoja kuvia aina! tykkään! :D

    VastaaPoista
  3. JEEEE ootte mun lemppareita! Mä en vieläkään kyllä tunnista että kumpi on kumpi (siis osaa yhdistää nimeä ulkomuotoon :D) mutta varmaan vaan sen takia että ei olla tavattu "in real life" :D

    ps. mulla on kyllä päivittynyt blogilistan kautta, linkki vaan näyttää aina siltä että olisin jo klikannut sen auki!

    VastaaPoista
  4. Täälä tein blogissa on kyllä parasta just toi sisaruus. Tein postaukset on niin kivoja ja no teistä vaan huokuu semmonen hyvä fiilis :D

    VastaaPoista
  5. likeee your blog!!
    keep posting and go for it!
    XO

    VastaaPoista
  6. hullunn kivoja kuvia!! :)))

    ♥:justafewmoresteps.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Rochelle: Thanks!

    Anonyymi: Voi kiitos :)

    Klara: Jee kiitti kivasta kommentista :) Ja monet kaveritkin on sanonee että aluksi ei meinannut tunnistaa, vaikka olisi päivittäin tavannut :D

    Bagsandheels: Thanks!

    jennakaroliina: Ihana kommentti, kiitos :)

    DEMI:Thanks :)

    Camilla: Kiitos!

    VastaaPoista