keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Turun linnalla

R: Tässä vähän eilisiä kuvia kun käytiin Turun linnalla. Oon jo kauan halunnut mennä tonne illalla ottamaan kuvia, Turun linna on niin nätti iltaisin kun aurinko laskee.



Tulevana kesänä haluan käydä Turun linnassa oikeen kunnolla, sisällä, en ole koskaan käynyt siellä. Puhuttiin poikakaverin kanssa koko viime kesä että pitäisi mennä käymään siellä, mutta eipä saatu aikaiseksi. Muutenkin on tosi paljon ihan arkisia asioita joita haluaisin tehdä, mutta en ikinä saa aikaiseksi. Siis sellaisia ihan kivoja asioita, joista aina vaan jutellaan että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, mutta useimmiten ne asiat kuitenkin jää tekemättä. Yksi esimerkki on kuuluisa Blankon brunssi, oon viime kesästä saakka halunnut käydä jonain sunnuntaina Blankossa brunssilla, mutta ei sitä ikinä sunnuntaisin muista. Ja Jenna, koska mennään sinne hampparibuffettiin? Tästäkin on jo puhuttu varmaan vuosi..


Vähän sama kun keväisin aina miettii että kesällä pitää sitten usein käydä piknikillä ja puistoissa istumassa. Noh, loppukesästä yleensä huomaa että piknikillä on käyty korkeintaan kerran ja puistoissakin istuttu lähinnä juomassa pussikaljaa (vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole). Kesä menee aina niin nopeasti ja koko ajan miettii että ehtiihän sitä vielä.. Tänä kesänä yritän toteuttaa kaikki kivat jutut samantien kun ne tulee mieleen, ei sitten joskus. Käykö muille usein samalla tavalla?


Olen muutenkin aika hyvä lykkäämään asioiden hoitamista. Mun on pitänyt jo varmaan viikon tilata uusi verokortti, pestä mun punaiset farkut, lähettää sähköpostia kandiohjaajalle, lakata kynnet mintunvihreällä ja ladata puhelimeen uusia biisejä. Kaikki sellaisia asioita, joita voin tehdä kotona ja joiden tekemiseen menisi korkeintaan tunti tai pari, mutta silti aina lykkään ne myöhemmäksi. No enää en lykkää, nyt on kaikki asiat hoidettu ja tuli heti hyvä mieli kun sain asiat hoidettu. Lisäksi kävin eilen palauttamassa pari kirjaa, lainaamassa matkaluettavaa ja vaihtamassa rahaa. Kaikki on valmista matkaa varten! Vielä pitäisi käydä ostamassa vapuksi vähän juotavaa ja syötävää ettei sitten matkan jälkeen kiireellä ruuhkassa tarvitse. Niin ja tietty sellanenkin pikku juttu kun pakkaaminen on vielä tekemättä..

Palaillaan! Ja hei, sovitaanko että tänä keväänä ja kesänä kaikki tekevät jotain sellaista, mitä on aina halunnut tehdä mutta on aina ennen oman laiskuuden tai saamattomuuden takia jättänyt tekemättä?


9 kommenttia:

  1. Turun linnan seutu on kyllä tosi nättiä, ennen aina lenkkeilin just niin, et kävin linnan luona kääntymässä, silloin kun tuolla seudulla siis velä asuin : D! Ja oon käynyt muuten jopa kolme kertaa Turun linnassa elämäni aikana ja kaks kertaa noista ihan omalla vapaa-ajalla, ihme kyllä! Mut kantsii käydä, siellä on kaikkee jännää!

    Ja hah, meidänkin on pitäny käydä mm. miljoona kertaa hampparibuffetissa, mut ku ei saa aikaseks niin ei saa : D...

    VastaaPoista
  2. piknikki ja blancon brunssi kuullosti tutuilta! oon koko turussa asumisena ajan ollut joku sunnuntai menossa blancoon, mutta aina se jää! kaikki hehkuttaa jatkuvasti miten kiva brunssi siellä on ja niin kovasti haluaisin käydä :) samoin toi piknik, aina keväisin ajattelee että kesällä pitää tehdä kunnon eväsretkiä, mutta juuri ja juuri ton yhden saa aikaan:D

    VastaaPoista
  3. Oon ihan samanlainen, aina keväällä teen listaa siitä mitä kaikkea ihanaa kesällä haluan kokea. Lopulta hikoilen töissä koko kesän ja loppuajan makaan kotona / kotipihassa rättiväsyneenä. Vois kyllä ottaa sellasen asenteen, että tulis tehtyä kivoja juttuja kesällä.

    Ihanan tunnelmallisia kuvia muuten!!! :)

    VastaaPoista
  4. Hampparibuffettiin ja Blancoon molempiin asap! Ensi kesänä ei ainakaan aika lopu!:)

    VastaaPoista
  5. heeei, ihan offtopic, mutta kysyisin teiltä, että miten kauan teillä meni, että buzzadorilta otettiin ekan kerran yhteyttä? :) liityin itse sinne juuri, ja nyt innolla odotellen täällä :DDD

    VastaaPoista
  6. Mä oon käynyt Turun linnassa ekaluokan luokkaretkellä ja sen jälkeen ei oo koskaan tullut mentyä. Jos vaan pääsen ni tuun teidän mukaan sit hampparibuffettiin ja Blankoon. :D

    VastaaPoista
  7. Blankon brunssi ja hampparibuffet (Kerttu, oletan?) testattu viimeisen vuoden aikana. Ja suosittelen!!

    Mulla on tekolistalla Aulan brunssi, Fontanan brunssi, Harald (miks meen aina Dennikseen?), maa-uimala ja enemmän biitsireissuja. Lupaan toteuttaa noista ainakin kaksi!

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa niin tutulle. Aina on monta pientä asiaa, joita pitäisi tai haluaisi tehdä, mutta aina ne jää tekemättä. Tästä sun postauksesta innostuneena taidan tehdä kesän to do -listan ja alkaa oikeasti tekemään niitä juttuja, joista oon jo kauan puhunut ja haaveillut. :)

    VastaaPoista
  9. Mirka: Juu pitää kyllä käydä! Mä kävin jopa yhden kerran jo hampparibuffetissa, haluisin uusiksi kun oli niin hyvää..

    Senja: Heh, kiva kuulla etten oo ainut jolla käy näin ;)

    Annika: Kiitos! Ja toi asenne kuulostaa oikealta.

    Jenna: Todellakin!

    Outi: Kyllä siinä aika kauan meni! Kannattaa vaan odottaa :)

    Riina: Tervetuloa ;)

    Lise: Joo mäkin oon käynyt hampparibuffetissa, oli hyvää! Ja silti en saa aikaiseksi vietyä jennaakin sinne! Mäkin haluan Fontanan brunssille, taas yksi asia lisää..

    emmi: Joo tee se ;) Vois vaikka postaa sellasen listan ni ei ainakaan pääse unohtumaan!

    VastaaPoista