sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Soutaa huopaa

J: Eilistä asua! Olin ekana kaverin 25v synttäreillä ja siitä suunnattiin isolla porukalla Salon yöhön. Nappasin kamerajalustaa ja kaukolaukaisinta apuna käyttäen asukuvat nopeasti ennen kuin lähdin kaverille ja vasta tänään huomasin, että kameran säädöt oli ollut vähän päin p:tä ja kuvista tuli ihan huonon värisiä. No, ei voi mitään. Kyllä asusta selvää saa, kai?

Jakku Bershka
shortsit Stradivarius
toppi Cubus
kengät Nelly
laukku Primark
kaulakoru Kapphal

Sellainen asu siis! Nellyn kengät oli ekaa kertaa jalassa ja ne oli aivan mahtavat! Ei tullut jalat kipeäksi edes kolmen tunnin tanssimisen ja parin kilsan kotimatkan jälkeen.. Tein myös ekaa kertaa alusta loppuun itselleni kiharat ja ne onnistui yllättävä hyvin. Eikä edes hermot mennyt;) Hiuksiin tungin vielä tuollaisen kukan, jonka löysin ihan sattumalta laatikosta. Omasta mielestä se ainakin sopi sinne!

Oli taas parin kuukauden tauko juhlimisesta ja tänään oli sellainen fiilis, että voisi taas tulla samanlainen tauko. Tai ei mulla mitään darraa ole, oon vaan ollut liian saamaton. Tosin viime yön neljän tunnin yöunilla saattaa olla osuutta asiaan.. ;) Onnistuin kuitenkin raahautumaan Turkuun ja käytiin Riikan kanssa Myllyssä. Illalla tulin takaisin Raumalle ja arvatkaa vaan mitä oon sen jälkeen tehnyt.. En ainakaan katsonut vaalivalvojaisia! Menipäs jännäksi, huh.. Ei politiikasta kuitenkaan sen enempää, vaan puhutaan tosta asusta. Mitäs tykkäsitte?

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu! Toi neulebleiserihärpäke on tosi hieno!

    VastaaPoista
  2. Tykään tästä asusta. Musta on ihanaa, kun osaat olla pelkistetysti niin tyylikäs, kun ite aina vahingossa tungen kaikki mahdolliset härpäkkeet samaan asuun :DD

    VastaaPoista
  3. Hauska asukokonaisuus. Mä tykkään eniten tosta neulebleiseristä. Tulispa se BSK tänne Suomeenkin :)

    VastaaPoista
  4. kengät!!1 ARvaa mitä, mä pakkasin omani muuttolaatikkoon ja eilen se vietiin odottelemaan muuttoa muualle. Joten jälleennnäkeminen on vasta maalsikuun puolivälissä! ::D:D:D: Fuck mikä moka.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva asu, tykkään! :) Mun mielestä noi shortsit tuo just sopivasti rentoutta, ja noi kengät on vaan aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
  6. Milla: kiitti!

    Maya: Mä oon niin huono käyttämään koruja, huiveja, hiuskoristeita yms, ettei tuu turhia härpäkkäitä tungettua helpolla asuun! Välillä vähän huonokin juttu, kun asut on "tylsiä".

    Rosa: Kiitos :> Niimpä, vois tulla! Tosin se ehkä menettäis hohtonsa, kun kaikilla ois Bershkan vaatteita!

    Klara: EIkäääää:DD No pian on jo maaliskuu;)

    Annika: Kiitos :>

    VastaaPoista