lauantai 28. tammikuuta 2012

some photos

J: Mulla oli ihan hullun kiireinen viikko, enkä oikeen ehtinyt postailemaan.. Eikä mulla pahemmin mitään postattava olisi edes ollut, kun päivät on taas koostunut lukemisesta, tuntien suunnittelusta ja pitämisestä, valmentamisesta ja välillä on pitänyt nukkuakin. Onneksi harjoittelu on parin viikon päästä ohi ja pääsen taas "normaalin" elämän pariin;)

Tänään olin heti aamusta kaverin kanssa kirjastolla tekemässä kandia ja iltapäivällä päätin lähteä kameran kanssa lenkille. Kävin Otanlahdessa ja Vanhassa Raumassa ja ei vitsit oli siistiä auringonlasku! Pakkasta oli kuitenkin vähän liikaa ja sormet jäätyi kivasti kuvaillessa. 


Vanhassa Raumassa törmäsin papparaiseen, joka tuli kyselemään mitä kuvailen ja lopulta päätyi kertomaan mulle tarinaa siitä, miten meritaimenet on joskus tulleet Rauman jokea pitkin keskustaan saakka ja miten joku oli pyydystänyt niitä, vaikka ei saisi. Mielenkiintoista. Lyhyen keskustelun jälkeen pappa toivotti hyvät päivän jatkot ja käski lähettää kuvia vaikka tutuille tervehdykseksi. Poistuin paikalta hymy kasvoilla ja jäin miettimään, että harvoin jengi tulee tolleen vaan juttelemaan. Piristi kuitenkin päivää kivasti! 
Sen keskustelun jälkeen mun päivän sosiaaliset suhteet onkin sitten rajoittunut facebookiin ja Riikan kanssa whatsappailuun..

Nyt maikkarilta alkaa uusi sarja, Terranova. Pakko tsekata se! Hauskaa iltaa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Vitsit täällä Lahessakin on ollu tänään tosi kaunista! Harmi, kun olin töissä niin ei paljon muuta kuin aamuauringon kerenny nähä, mut kaunis sekin oli ja värjäs upeesti taivaan punasen, oranssin ja lilan väreihin... :) Mut ei se vaan silti Raumaa/merenrantamaisemia voita! ;)
    Mukavasti kyl piristää päivää tollanen yllätys, että joku tuntematon rupee puhumaan, tietty yleensä vain sillon kun sillä on jotain mukavaa sanottavaa... Hauskaa viikonloppua molemmille!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! :)

    Terra Nova oli koukuttava, odottelen jo ens viikon jaksoa;)

    VastaaPoista
  3. Tuleehan ne taimenet vieläkin keskustaan saakka, kirkkosillalla on aina syksyisin porukkaa seuraamassa niiden kutupuuhia :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia! Ja itekkin katoin Terra Novaa. Aika mielenkiintonen sarja näyttäisi olevan.. Ehkä jossain kohtia vähän jotenkin yliampuva. Mut muuten vaikutti ihan hyvältä. Tosin yleensä ekan jakson perusteella ei voi oikeen sanoa juuta eikä jaata.:D

    VastaaPoista
  5. Ootpa nättejä kuvia saanut. Vaude!

    Ihanaa joskus kun vieraat juttelee.

    Tänään lenkilläni huikkasin vastaantulijalle kuinka hauskalta sen meno näyttää. Se potkutteli ihanalla vaaleanpunaisella kelkalla ja koira hölkötteli vieressä :)

    VastaaPoista
  6. Ricshu: Jep, Rauma on nätein;)

    Hannele: Kiitti :> Minäkin odottelen, vaikutti ihan hyvältä..

    Anonyymi: Aijaa, haha:D Mä en ollut kuullutkaan mistään taimenista ennen tota!

    sara l: Kiittii:>

    asraf: Totta.. Toivottavasti siitä sais uuden lempparin!:D

    Ansku: Kiitti!:)

    VastaaPoista
  7. Or banks, or maybe Billington, I receive blogging.

    My web site :: click here

    VastaaPoista