keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Barcelona, part II

J: Lisää Barcelona juttuja, ensimmäisen postauksen voi lukea täältä.. Jos on muuten jotain kysyttävää kaupungista, niin antakaas kuulua! Voisin tehdä sellainen pienen infopaketin kaupungista aikani kuluksi..

Maanantai oli shoppailupäivä, joten sillon en ehtinyt paljon kuvia ottaa. Suurin aika meni Riikan lahjojen metsästykseen, mutta onneksi bongailin itsellkin kaikkea pientä kivaa.. Käytiin aamupäivällä parissa ostoskeskuksessa ja iltapäivällä suunnattiin Ramballe Starbucksiin kahville ja jatkettiin siitä Ramblalle kauppoihin pyörimään..


Shoppailun jälkeen suunnattiin ruokakaupan kautta hotellille lepäilemään. Kauan ei siellä kuitenkaan viihdytty, vaan lähdettiin Marian kanssa vielä kolmanteen ostoskeskukseen, jossa oli mm. Forever21.. Se pelasti mun päivän shoppailut! Pikashoppailujen jälkeen hypättiin taas metroon ja ajeltiin Ramblalle, jossa nähtiin muut tytöt ja mentiin syömään.


Tytöt oli bongannut meille valmiiksi ruokapaikan, josta sai hyvää pitsaa (ja olutta!), mutta aika huonoa palvelua.. Ramballa sijaitsevat ruokapaikat eivät muutenkaan olleet hintalaatu suhteeltaan mitään maailman parhaita, mutta ei illalla nälkäisenä jaksanut muitakaan paikkoja metsästää.. Ruuan jälkeen hypättiin taas metroon ja ajeltiin takaisin hotellille.. Piti mennä ajoissa nukkumaan, mutta sangrian ja tyhmien juttujen seurauksena nukkumaan meno vähän venyi ja tuli naurettua sängyssä vatsalihakset kipeiksi..

Tiistaina lähdettiin taas aikaisin aamusta liikkeelle, tällä kertaa kohti olympiastadionia ja Montjüicia.

Käveltiin olympiastadionilta ylös Montüijin linnoituksille. Ihan kiva reissu oli, tehtiin sellainen pieni näköalakierros puoliksi vahingossa.. Nähtiin mm. Barcelonalainen hautausmaa ja löydettiin pari palmunoksaa, joten ihan turha reissu ei kuitenkaan ollut. Ylhäällä tuuli ihan mukavasti ja alkoi olemaan jo hieman nälkäkin kaiken kävelyn jälkeen, joten hetken kuvaamisen ja maisemien ihailun jälkeen lähdettiin köysiradalla takaisin alas kaupunkiin.


Käytiin kevyeellä lounaalla KFC:llä. Kyllä se twister maistuikin hyvältä melkein 10km:n kävelyn jälkeen.. Ruuan jälkeen lähdettiin rannalla käymään, sillä haluttiin upottaa varpaat Barcelonan rantahiekkaan.. Mä jätin kyllä kengät kiltisti jalkaan, sillä siellä rannalla oli aika kylmä! Tai ei kylmä, mutta ei nyt mikään biitsikelikään. Rohkeimmat meistä kastoi jalkansa (ja vahingossa itsensä) välimereen ja bongattiin me paikallinen rantaleijonakin, joka tallusteli rannalla pelkkä kello kädessä.. Siitä riittikin huvia pitkäksi aikaa ;)

Oli kyllä ihana käydä pitkästä aikaa rannalla, vaikka ihan auringonotto ilmat ei ollutkaan! Ei ole mitään ihanempaa, kun sininen meri, valkoinen hiekka ja pilvetön taivas. Rannalta käveltiin takaisin Ramblan suuntaan, jossa kierrettiin valehtelematta toista kymmentä turistikrääsäkauppaa läpi etsiessämme tuliaisia. Tai muut etsi, mä olin onneksi jo ostanut kaiken!


Saatiin lopulta tuliaiset ostettua, niin perheenjäsenten kuin omatkin, ja lähdettiin hotellille pakkaamaan. Tai mä taisin olla ainoa kun pakkasi kamat, muut sammuivat pitkän päivän jälkeen sänkyihinsä.. Vai mites se meni?;)

Keskiviikko olikin sitten viimeinen päivä.. Pakattiin aamulla loput kamat ja aamiaisen jälkeen lähdettiin vielä vikan kerran kaupungilla. Käytiin mm. Mango outletissa, tsekkaamassa "suolakurkku", eli Torre Agbar, joka oli muuten aika säälittävän näköinen valoisalla.. Bongattiin myös barcelonalaiset joulumarkkinat.

Kahden aikoihin palattiin takaisin hotlalle, luovutetiin huone ja lähdettiin raahaamaan matkalaukkuja lentokentälle. Matka kentälle ensin parille metrolla ja lopuksi vielä junalla oli erittäin mielenkiintoinen, sillä metroasemilla ei ole molempiin suuntiin rullaportaita, ihmisiä oli ihan kivasti ja metrotunneleissa varmaan +30 astetta lämpöä. Selvittiin kuitenkin ehjinä perille.

Kotimatka meni aika jännissä tunnelmissa, sillä meillä oli 50 minuuttia aikaa vaihtaa konetta Berliinissä. Air Berlin hoiti vaihdon kuitenkin aika mallikkaasti ja ehdittiin ongelmitta jatkolennolle. Neljästä matkalaukusta kolme osasin kiltisti vaihtaa konetta, yksi jäi harmi kyllä reissuun. Sekin toimitettiin aatonaattona omistajalleen, joten kokonaisuudessa lennot vaihtoineen olivat erittäin onnistuneet.

Barcelona on kyllä mahtava kaupunki. Sinne pitää päästä pian takaisin!

9 kommenttia:

  1. Oi on kyllä niin ihania kuvia reissulta! Tulee todella himo päästä tuonne joskus itsekin :)

    VastaaPoista
  2. Mä haluun haluun haluun kanssa reissuun! :)

    VastaaPoista
  3. Barcelona ON ihana <3

    Teille kaksoisttytsyille ois muuten haaste meidän uudessa blogissa:
    http://tuplaongelma.blogspot.com/2012/01/on-se-niin-outoa-kun-kaksoset.html

    :)

    VastaaPoista
  4. ihania kuvia ja matkapostauksia on niin kiva lukee!

    VastaaPoista
  5. Ääää mäkin haluun Barcelonaan, yks kivoimmista kaupungeista missä oon käyny! Ja kfc:n twister, mmmmm.... :)

    VastaaPoista
  6. oii kivoja kuvia sulla :)) ! jos oot uutta luettavaa vaila ni käys kattoo mun blogi (=

    VastaaPoista
  7. Vitsit, tuli ihan mieletön ikävä tota kaupunkia! Rakastuin ihan totaalisesti Barceloonaan, kun oltiin edelliskesänä siellä reissussa kaverin kanssa. Pakko päästä uudelleen! Onneksi Turustakin lennetään nykyään suoraan, helpottaa kovasti matkustamista :)

    -Salla-

    VastaaPoista
  8. Täälläki yks Barcelonaan rakastunut! :D Mä kuulisin mielelläni vinkit millä metroilla/busseilla liikuitte ostoskeskuksiin joissa esim. forever21 on ja primark? Meillä meni suurin osa lomasta la ramblalla ja sen läheisyydessä kun siinäkin oli niin kovasti nähtävää ja kauppoja... :) Hotelli oli siis ramblan varrella, tietty kierreltiin nähtävyyksiä ja käytiin siellä outlet cityssa, mut sit aika vaan hujahti ohi ja takas olis päästävä pian!!

    VastaaPoista
  9. Reetta: Suosittelen sitä!

    Jenniemi: Sitten vaan reissua varailemaan;)

    Nanna: Kiitti, pitääkin käydä tsekkaamassa!

    Anonyymi: Kiitos!

    Riikka: KFC <3 Ja joo, tosiaan yksi kivoimmista kaupungeista!

    Sofia: Kiitti!

    Salla: Niinpä, sinne pääsee vähän liiankin helpolla;) haluun uusiksi..

    Tea: Joo, voisin noihin vastailla kun vaan ehdin tekee sen Barcelona postauksen:)

    VastaaPoista