sunnuntai 25. syyskuuta 2011

alennuskoodia tarjolla..

R: Mites siellä meni viikonloppu? Mulla ainakin oli ihan tajuttoman mukava viikonloppu. Käytiin perjantaina poikakaverin kanssa Myllyssä syömässä ja kierreltiin kauppoja, illalla mentiin Klubille katsomaan Stand Uppia, oli ihan älyttömän hauska show. Eilen juhlittiin poikakaverin synttäreitä hyvällä porukalla, oli tosi mukava ilta. Tänään olenkin sitten tehnyt kandin ideapaperia, miksi sekin piti taas jättää viimeiseen iltaan..? Onneksi se on nyt lähes valmis, eli voidaan pian aloittaa leffailta! Halusin kuitenkin ennen sitä tulla vinkkaamaan teille Nellyn alekoodista..ltä* saa -15% alennusta koodilla HAPPY15. Lisäksi Nellyllä on taas se osta nyt, maksa marraskuussa-kampanja, eli tilausta ei tarvitse heti edes maksaa. Itse pyrin kuitenkin aina nettishoppaillessa maksamaan tilauksen heti, eipä ainakaan tule mitään yllätyslaskuja..



llä* on valikoimassa tällä hetkellä ihan älyttömästi kivoja kenkiä, ajattelin tilata nuo ylimmät maiharit. Oikeasti noi kengät on ollut siellä ostoskorissa varmaan 10 kertaa, mutta en ole vielä saanut tilattua. No, eipä ainakaan ole mikään heräteostos! Ruskeat kiilakorot houkuttelisi myös, mutta en taida tarvitas kahta uutta kenkäparia.. Mä taidan nyt klikkailla noi mustat tyttömaiharit ostoskoriin ja sitten leffaa, heippa!

*linkki on mainos, josta bloggaaja saattaa hyötyä rahallisesti

4 kommenttia:

  1. Sun poikaystäväs näyttää uskomattoman paljon sun siskolta. Näin meinaa teijät Myllyssä perjantaina=)

    VastaaPoista
  2. Meinasin just tulla kommentoimaan, että olin minäkin Myllyssä, mut joku ehtis ennen :D Ja muuten hieman hajosin tota kommenttia, ihan paras :DD

    VastaaPoista
  3. Aivan älyttömän söpöt nuo ruskeet kiilakorot! Mä vaan "en voi" käyttää ko oon melkee 180cm pitkä, elämä on eppaa :-(

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: hahhaaa, joo näyttäähän se :D no ei, bongasit ilmeisesti mut just Jennan kanssa, kyllähän me joku melkeen 10min siellä kahdestaan oltiinkin ;)

    Jenna: ei jaksanu selittää :D

    Ida-Jessica: aijaa, höh :S Onneks mulla on varaa käyttää vaikka mitä korkoja kun oon alle 170cm

    VastaaPoista