keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Tiistai

J: Moumoun innostamana päätin minäkin tehdä pitkästä aikaa "päivä Jennan kanssa" -postauksen. Kamera kulki siis mukana koko päivän ja ihmeen ahkerasti otin kuvia..

Aamulla heräsin yhdeksän aikoihin, tein normaalit aamutoimet (suihku, hiustenkuivaus, pikameikki, aamupala) ja ehdin niiden lisäksi vähän datailla ja kuunnella musiikkia.


Mittari oli ihanasti plussan puolella ja aurinko paistoi. Oli siis mukava lähteä liikenteeseen. Puoli yhdeltätoista oli koululla tapaaminen yhden didaktikon kanssa ja saatiin palautetta pidetyistä tunneista. Olin myöhässä hieman, mutta mun pari ja didaktikko oli vielä enenmmän! Joten viihdytin sitten itseäni vähän kuvailemalla..
Saamamme palaute oli hyvää, ja tapaamisen jälkeen suuntasin hyvillä mielillä Marian kanssa kuntosalille. Koulun minisalilla oli kuitenkin jonkinverran jengiä, joten päätettiin mennä ekana syömään ja käymään kaupassa, ja vasta sen jälkeen treenailemaan..


Viihdyttiin salilla joku puolisentoista tuntia. Koulun sali on pieni, laitteita on vähän ja nekin on selkeästi suunnattu enemmän naisille kuin miehille. Irtopainoja ei juurikaan löydy. En kuitenkaan valita, tuolla saa kuitenkin käydä ihan ilmaiseksi ja yleensä siellä saa olla aivan "rauhassa".


Salin jälkeen menin tapaamaan toista didaktikkoa, liikunnan luennolle ja demolle. Molemmat mateli ihan liian hitaasti ja tuijottelin kelloa koko ajan, vaikka aihe olikin ihan mielenkiintoinen.
Puoli seiska päästiin kotiin, mutta kodin sijasta suuntasin keilahallille, jossa järjestettiin Lokillan keilaturnaus. En ollut varmaan vuoteen keilannut, mutta hauskaa oli kuitenkin.


Meidän joukkue oli tietysti paras, vaikka tulokset ei ihan samaa mieltä ollutkaan.. Keilauksen jälkeen mentiin heseen syömään, sillä keilatessa kulutetut kalorit piti hankkia takaisin! Hesestä suunnattiin vielä Narriin juomaan yhdet lonkerot. Tällä kertaa yhdet oli tosiaan vain yhdet..


Kotona olin hieman ennen kymmentä, eli olin melkein kaksitoista tunia reissussa. Illalla oli vielä pakko käydä vähän koneella ja lukea.


Nukkumaan taisin lopulta alkaa joskus kahdentoista jälkeen.. Tai oikeastaan taisin nukahtaa lukiessa. Yöllä näin ihan hassuja unia ja muutenkin nukuin huonosti.. Siksi varmaan oonkin ollut tänään ihan väsynyt ja sekaisin.. Nyt siis nukkumaan!

9 kommenttia:

  1. Mäki haluun tehdä tällaisen!!! UUh, kenties jo huomenna :)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Musta nää on ehkä mielenkiintoisimpia postauksia. Ite oon toistaseks ollu aika laiska näiden suhteen. Ehkä johtuu kanssa siitä, ettei mulla ole pokkaria, enkä viitsi raahata järkkäriä joka paikkaan...herättäis turhaa uteliaisuuttakin. :)

    VastaaPoista
  3. love that jacket on the table

    http://styleaccordingtome.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. tää oli tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  5. The cup is too cute! I used to love this fairy tale when I was little :-)

    VastaaPoista
  6. Looks like u had a great day :)) love the converse!

    VastaaPoista
  7. kuinka pitkä matka sulla on kotoolta kouluun?
    kiva postaus! voisit tehdä useamminkin näitä :)

    VastaaPoista
  8. irene: Teetee:) (jollet oo vielä tehnyt..)

    Minna: Kiitti! Mulla on sellanen semipieni, jota on helppo kantaa mukana:)

    mary louise: thanks :>

    Anonyymi: kiitos!

    Mora e bionda: It's The Moomins. It's really famous fairytale here in Finland. I've almost all of those moomin cups!

    The Fashion Writress: Yeah I had :>

    Anonyymi: Noin 200m;)

    VastaaPoista
  9. Moikka!

    Voisitko hiukan kertoa millasta opiskelu Raumalla on, ja asuminen siellä? Onko hyvät opettajat ja hyvä yhteishenki? Kiitos tosi paljon jos jaksat vastata! :) Mietiskelen tässä nimittäin vielä viime hetkellä opiskelupaikkakuntaa, iiks!

    VastaaPoista