tiistai 15. maaliskuuta 2011

Busy!

J: Heippa pitkästä aikaa! Mun elämä on tällä hetkellä pelkkää koulua. Tai siis pelkkää harjoittelua.. Maanantaina alkoi opetusharjoittelu ja suuri osa ajasta menee tällä hetkellä tunteja ja jaksoja suunnitellessa ja tunteja pitäessä. En ole oikeasti ymmärtänyt, paljonko aikaa yhden oppitunnin suunnitteluun saa uppoamaan! Siihen päälle vielä omat sivuaineopinnot, treenit, pelit ja kaikki kotityöt, niin ei kauheasti vapaa-aikaa jää.


Blogi siis jää vähän pakolla tällä hetkellä taka-alalle. Halu postata on kova, mutta en jaksa joka päivä tulla tänne avautumaan kiireistä ja muusta tylsästä. Palailen taas sitten, kun on oikeasti jotain asiaa. Se saattaa olla huomenna tai viikon päästä, en tiedä. Huhtikuun alussa harjottelu on ohi ja loppukevät on todella rento, sillon on taas aikaa keskittyä blogiin. Ja elämiseen muutenkin.
Blogin lisäksi mun sosiaalinen elämä on ollut aika olematonta viime aikoina. Päivät vietän pääosin harjoitteluparin kanssa ja illat kotona koneella tehden seuraavan päivän juttuja. Tylsää! Onneksi kevät alkaa lähenemään kovaa vauhtia ja kevään jälkeen on KESÄ! Sen voimalla jaksan vielä muutaman viikon.

Nyt pitää vielä vähän suunnitella huomista historian tuntia. Koko yliopiston pahin didaktikko tulee seuraamaan meidän tuntia ja haluan, että se menee hyvin!

9 kommenttia:

  1. Tsemiä harjoitteluun :)

    Minkä ikäisille opetatat ja mitä kaikkea? :)

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa kyllä rankalta! Onneks se sentään on noin "lyhyt" harjoittelu..:/ Ajattele vaan niitä juttuja mitä sen jälkeen on tulossa, niin nopeesti harjottelu onkin jo ohi ja sitten on kaikkea kivaa tiedossa!

    Koita jaksaa ja rentoutuakkin välillä! Tsemppiä Jenna!:)

    VastaaPoista
  3. Välillä on ihan syvältä kun koulu tai työt vie kaiken vapaa-ajan eikä ehdi näkemään viikkokausiin ketään kaveria :( Kyllä se siitä, tsemppiä! :)♥

    VastaaPoista
  4. Mihin luokkaan oot päässy/joutunu? :D

    VastaaPoista
  5. Roosa: Mites sen selittäis:D Yliopisto-opettaja, eli sellanen heppu kun hallitsee jonkun aineen "täydellisesti" ja opettaa sitä yliopistossa. Eli tyyppi kun opettaa opettamista..

    Tiramisuheidi: Kiitos! Opetan 5. luokkalaisille äikkää, hissaa, kuvista ja teknistä työtä. Vika on mun suosikki;) NOT

    Asraf: Onhan se rankkaa, mutta myös mukavaa ja opettavaa.
    Viikonloppuna koitan sitten rentoutua ;)

    Petra: Niinpä! Onneksi mulla on tuolla koulussa niin hyviä ystäviä, että niiden voimalla jaksaa, vaikka näkisi ihan vaan vilaukselta pitkän päivän aikana :)

    jutta: 5A, se "pikku"luokka :)

    VastaaPoista
  6. huhhuh, siinä riittää tekemistä..... :D

    VastaaPoista
  7. Apua.. Mä oon ollut vaan 2. luokalla harjottelussa ja sekin oli kamalaa..:D Mitä sä teet jos ne kaikki rupee riehuu samaan aikaan? :D Huudatko vaan että "NYT JOKU ROTI TÄHÄN HOMMAAN JA KAIKKI OMILLE PAIKOILLE!!!!" Vai alatko puhuu silleen hiljaa ja rauhallisesti

    VastaaPoista