maanantai 24. tammikuuta 2011

NYC part 3

Nyt taas luvassa vähän New York juttua.. Luvassa siis kolmas reissupostaus. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen täältä.

Day 5

Keskiviikko päätettiin pyhittää shoppailulle. Oltiin toki muillakin päivillä käyty kaupoissa ja ostettukin jotain, mutta keskiviikkona suunnattiin Sohoon, sillä oltiin kuultu, että sieltä löytyy paljon kivoja kauppoja. Lisäksi googletettiin mm. urban outfittersin ja topshopin sijainnit. (btw, kummastakaan ei ostettu mitään..) Shoppailtiin jonkin aikaa, jonka jälkeen lähdettiin vaeltelemaan Chinta towniin ja little Italyyn. Varsinkin China townissa tunsi tulleensa ihan uuteen "maahan". Kaikki kyltit olivat kiinaksi ja suurin osa ihmisistäkin näytti kiinalaisilta.. (ehkä tämän vuoksi kaupunginosaa kutsutaan china towniksi..) 






Shoppailun jälkeen käytiin ostamassa kaupasta hieman lounasta ja mentiin hotellille syömään. Illalla oli tarkoitus mennä auringonlaskun aikoihin Brooklyn bridgelle kävelemään, mutta lähtö vähän venähti ja matkalle sinne "eksyttiin" hieman. Kun lopulta selvittiin Brooklynin puolelle, aurinko oli jo laskenut, eikä silta ollut kovinkaan ihmeellinen.. Otettiin silti vähän valokuvia, mutta ei edes jaksettu kävellä takaisin Manhattanille siltaa pitkin, vaan mentiin samaa reittiä kun tultiinkin, eli metrolla. 
Manhattanilla taidettiin suunnata taas time squarelle ja käytiin syömässä iltapalaksi pitsaa pienessä italialaisessa "pikaruoka"paikassa.





Day 6

Torstaina nukuttiin hieman pidempään kuin muina aamuina. Aamupalan jälkeen suunnattiin Century21:seen ostamaan tuliaisia ja samalla vähän itsellekin jotain! Taidettiin käydä samalla reissulla muutamassa muussakin kaupassa. Iltapäivällä käytiin viemässä ostokset ihan pikaisesti hotlalle ja lähdettiin moikkaamaan Carrieta, eli siis suunnistettiin Perry Streetille, jossa sijaistee Sinkkuelämää sarjan Carrien kuuluisat portaat. Seutu oli aivan ihanaa! Suunniteltiin, että muutetaan sinne vielä joskus.. Ehkä sen lottovoiton jälkeen!




Illalla käytettiin yksi citypass kohteistamme, eli parin tunnin risteily Manhattanin edustalla. Täytyy myöntää, että se olisi ollut kesällä varmaan aika monta kertaa kivempi, koska nyt oli hiukan viileä ulkona. Sisällä oli toki lämmin ja kaakao lämmitti kivasti, mutta ulkona ei kauan pystynyt olemaan jäätymättä. Saatiin kuitenkin kivoja kuvia ja täytyy myöntää, että Manhattan oli mereltäkin päin aika vaikuttava! Eli suosittelen tuollaista risteilyä kyllä. Täältä löytyy siitä lisätietoa.








Risteilyn jälkeen oli ihan jäätävä nälkä, joten mentiin heti syömään. Paikka oli Dallas BBQ ja ruoka oli erittäin hyvää.. Ja annokset valtavia! En enää ihmettele yhtään, miksi niin suuri osa jenkeistä on ylipainoisia.. 


Loppuilta meni samalla tavalla kun muutkin, käytiin ostamassa kaupasta karkkia, mentiin hotlalle katsomaan korista tv:stä ja hihiteltiin tyhmille jutuille.. 

Aah, mulla tuli ihan kauhea ikävä tota reissua, Nykiä ja huolettomia päiviä tätä kirjoittaessa. Opiskelumotivaatio on tällä hetkellä todella syvällä jossain. Olen koittanut muutaman viikon kaivaa sitä esiin, mutta tuntuu jotenkin niin turhalta. Ei vaan kiinnosta.

6 kommenttia:

  1. voiiiii kauteden vihreys.. huhhuh! Tyttöset kuulkaa, voisitteko koota jonkun postauksen siitä miten suunnittelitte matkan / paikat missä käytte ja paljonko sellaisiin peruskustannuksiin meni rahaa (matkat, majoitus)

    Täällä yks tooooooosi kateuden vihree joka viä joku päivä matkaa isoon omppuun <3 :)

    pyysin tätä kyllä jo kerran, mutta koska oon vähän vaikee niin pyydän uudestaa :D

    VastaaPoista
  2. Mine: Joo, voisin vaikka vikaan reissupostaukseen koittaa kerätä kaikkea sellaista tietoa! :)

    VastaaPoista
  3. Määäkin oon kade! Varmaan ihan mahtava matka oli :)

    VastaaPoista
  4. AnsQ: Oli kyllä sanoinkuvailemattoman mahtava:)

    VastaaPoista
  5. Ollaan miehen kanssa lähdössä New Yorkiin toukokuussa, lennot on varattu, mut hotelli on hakusessa. Kyselisinkin et suosittelisitteko tuota Contry inns & Suites Queensiä? Se olis yks potentiaalinen vaihtoehto Hotels.comissa, mut olis kiva kuulla kokemuksia!

    VastaaPoista
  6. mimosa: Todellakin suositellaan! Hintalaatu suhde kohdallaan. Huoneet oli erittäin siistejä ja isoja, ja sänky todella pehmeä. Huoneesta löytyi myös iso tv, jääkaappi, silitysrauta, fööni, shampoot yms, eli sellasia ei tarvinnut suomesta mukaan raahata.
    Paikka oli myös hyvä, parin korttelin päässä oli metro asema, jolta pääsi nopeasti Manhattanille. Lisäksi hintaan sisältyi meille ainakin ihan riittävä aamupala.

    VastaaPoista