perjantai 10. joulukuuta 2010

Yksinään tääl ei jaksa yksikään

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket


J: Mun on varmaan kolmena päivänä tällä viikolla pitänyt tehdä sellainen "päivä Jennan kanssa" -postaus, mutta kertaakaan en ole jaksanut/muistanut ottaa kuvia siihen enempää kuin pari kolme. Eikä ne päivät edes ole olleet kovinkaan ihmeellisiä.. Oon yrittänyt tehdä rästijuttuja pois alta, siivoillut, käynyt treeneissä, ollut vuoden vikoissa opiskelijabileissä ja vikalla demolla tänä vuonna. Oon myös kuumeisesti pohtinut, että mitäs pakkaisin lomaksi mukaan. Tänään herkuttelin mozzarellapitsalla ja suklaalla, seuraavat herkut taidankin syödä vasta Lontoossa..
Kaiken lisäksi oon ollut tosi hyvällä tuulella koko viikon, en ole jaksanut yhtään stressata mistään opiskelujutuista ja koko ajan vaan hymyilyttää. Ihan pikkuasiat, kuten kunnon juoruiluhetki kavereiden kanssa, rankat koristreenit ja Saksasta saakka tullut hyvän joulun toivotus (kuvan sydän) on laittanut hymyilyttämään entistä enemmän. Pitää toivoa, ettei hymy hyydy tässä viikonloppuna, kun molempian päivinä on korispeli, pitäis ne tavarat pakata, laittaa kämppä lomakuntoon ja jossain välissä harjoitella maanantaiseen matikan tenttiin!

Nyt pitää mennä nukkumaan, sillä aamulla on peli kello kymmenen. Hallilla pitää olla jo ennen yhdeksää, mennään kuulemma aamulenkille yhdessä. Saa nähdä mitä siitäkin tulee..

Ps.Huomenna olisi vihdoin luvassa vastauksia teidän kysymyksiin:)

5 kommenttia:

  1. oi vitsi tuli kiva nälkä tuosta vikasta kuvasta... :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on toi samainen veikkauksen kalenteri ja olen saanut tyylin jokaista kuvaa yhden. Voitot taitaa olla jo menetetty, mutta raaputtaminen on silti hauskaa :D

    VastaaPoista
  3. Mä teen kanssa aina tollasia listoja ku pakkailen ;DD

    Mä odotan tota hymyily vaihetta vielä, kai se ens viikolla alkaa ku loma lähestyy.. nyt vaan on hymyilyn asiat aika vähissä ku huomenna kans pelit ja kaikki kusee ja pahasti.. kotiturnaukset on perseestä! :D

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka katkeran olen kun jäin tänä jouluna ilman kalenteria :D

    VastaaPoista
  5. Minna Cest: Uskon, se oli hyvää:)

    Maya: Ei sitä koskaan tiedä;) Vielä voi tulla vaikka 9 "joulua" ja voitat sen 20000€

    Tuisku: Listat on parhaita;)
    Kyllä se hymy sieltä tulee, viimeistään sitten lauantaina kun nähdään <3 Toivottavasti turnaus sujui edes jotenkin..

    Pussauskoppi: Vielä ehtii ostamaan!! Voi saada halvalla:D

    VastaaPoista