sunnuntai 26. joulukuuta 2010

lahjontaa



R: Sain aika mahtavia lahjoja tänä jouluna! Ei mitään turhaa, kaikki sellaisia mitä ihan oikeasti olisin voinut itsekin ostaa. Paras oli tietenkin uusi tietokone, vanha oli jo ihan hajoamaisillaan. Se esim. sammui itsestään ja piti niin kovaa ääntä että ihmettelen miksei naapurit tulleet valittamaan, hehhee.

Jennalta sain nahkahanskat, jotka on olleet ostoslistalla jo pidemmän aikaa, ja lindexin neuleen jonka ostamista mietin oikeestaan koko syksyn. Osku osti mun uudelle kameralle suojapussukan, ihan mahtava! Jennan avustuksella osasi ostaa ihan oikean. Äitiltä ja iskältä sain tietokoneen lisäksi mm. uusimman muumimukin ja karkkia. Jannen kanssa sovittiin ettei osteta mitään, mutta ostettiin silti molemmat toisillemme jotain pientä, sain Jannelta ton dvd-boksin, jossa on monta mun suosikkileffaa! Jannen vanhemmilta sain ihanan muumikynttilätuikun ja yhteiseksi saatiin esim. tollasia muumi keittiöpyyhkeitä ja saunajuttuja. Jannen puolen sukulaisilta tuli myös ihan kivasti suklaata. Meillä on ihan kamalasti nyt suklaata, eikä erityisemmin edes ole tehnyt mieli syödä niitä? After eightit ja äitin antamat pikkuveljen parhaat olen kyllä jo melkeen tuhonnut.

Nyt voisin katsoa vielä jonkun leffan, sitten päikkäreille ja yöksi töihin. Tämä joulu taisi nyt olla tässä. Mitä lahjoja te saitte?

6 kommenttia:

  1. hei sulla on tosi kiva blogi ! Lukijaksii (:

    VastaaPoista
  2. such cool!
    I love the sweater!
    Merry Christmas!

    VastaaPoista
  3. just kivoja lahjoja! itekki sain hp:n koneen, joka on ihan melkein samanlainen :)

    ps. teil on ihana blogi, en oo vaa ennen uskaltanu kommentoida <:

    VastaaPoista
  4. Jasmin: Kiitos :)

    Sofia Pitkänen: juu mäkin tykkäsin ;)

    claarax: thanks!

    Mimmi-i: Kiitos ja kiitos :) Kyllä tänne saa kommentoida, ei me olla niin pelottavia ;)

    Carla: thanks!

    VastaaPoista