maanantai 28. kesäkuuta 2010

rings

R: Terkkuja Milanosta! Vähän ärsyttää mennä tällaisen miniloman jälkeen takaisin töihin, vielä iltavuoroihin ja varsinkin kun tälle viikolle on luvattu ihan kivaa säätäkin.. No, pitää vaan yrittää jaksaa, ei siellä kauan enää tarvitse homehtua!

En ole vielä jaksanut kuvailla Milanon ostoksia tai käydä kuvia läpi, joten esittelen vaan pari pientä juttua jotka ostin Milanosta henkkamaukasta. Vaikka onkin vähän mun periaatteiden vastaista shoppailla ulkomailla kaupoissa, joita on Suomessakin, niin näitä en voinut jättää kauppaan. Hullaannuin siellä ison H&M:n koruosastolla, hieman enemmän valikoimaa kun meillä täällä Turussa. Ja miksei ostaisi jos kerran jotain kivaa löytää, eipä sillä kaupalla niin väliä.

Photobucket
Photobucket

Mukaan lähti lopulta kolme sormusta, hintaa niillä oli 4,95e/kpl. Ja huomatkaa, yksikään näistä ei ole hopeinen. Yleensä käytän vaan hopeisia koruja ja yleensä pidän niistä enemmän, mutta jostain syystä nämä kaikki on ihan täydellisiä tällaisina. Helmikoristeltu tuplasormus on mun ehdoton suosikki, ihan mahtava! Oon luullut että tollainen tuplasormus olisi jotenkin tosi hankala ja kömpelö kädessä, mutta eihän se olekaan.

Onko joku bongaillut näitä Suomessa? Jäi vaan häiritsemään että oliko tuolla tosiaan noin paljon parempi valikoima, vai olenko aina vaan kävellyt sokeasti kaikkien kivojen sormusten ohi täällä kotimaassa.. Toisaalta en ole kyllä käynyt kaupoissa pitkään aikaan, joten olen ihan senkin takia voinut missata noi. No, tykkäättekö?

5 kommenttia:

  1. AAAAAAAAAAAAAA! IHANIA! Voisit ehkä lähettää noi mulle postissa??!! T. Ihan hiton kateellinen ihminen

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania ovat todellakin. Kumpa suomessakin toi hööämmän koruosasto hiukan laajenisi!

    VastaaPoista
  3. Ihania!!! Luoja.
    Suomeen mitään noin ihania ikinä tule. :-(

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: EN :D

    Maya: no älä muuta sano!

    Ence: niin on :) Sen bongasin heti ekana sieltä koruhyllystä!

    Sofia: Niinpä, harmi kyllä :S

    VastaaPoista