lauantai 29. huhtikuuta 2017

positiivista ajattelua - juoksu edition

R: Koska juoksu ei ole viime aikoina kulkenut niin hyvin, kun olisin toivonut, olen ehtinyt yksin juostessa useaan otteeseen kiroamaan koko harrastuksen johonkin syvälle maan rakoon.. Usein lenkillä, kun juoksu ei kulje ja askel painaa, tule mietittyä liikaa niitä negatiivisia ajatuksia, oispa kivempi olla jo kotona, miksi mulla on näin huono kunto, ei tästä tule mitään.. Lenkeillä pitäisi kuitenkin keskittyä niihin positiivisiin juttuihin - kuunnella hyvää musiikkia, hakeutua johonkin kivaan ympäristöön juoksemaan ja ajatella positiivisia ajatuksia. Yksin lenkkeillessä mun suurin heikkous onkin siinä, että ehdin ajattelemaan liikaa. Mitä enemmän niitä negatiivisia ajatuksia mielessä pyörittelee, sitä nopeammin olisi valmis kääntymään takaisin kohti kotia.. Päätinkin (ihan itseänikin varten) kerätä pienen listan, mitä kannattaa tehdä, jos juoksun aikana meno tuntuu nihkeältä, negatiiviset ajatukset pyörii päässä ja tekisi mieli luovuttaa.


-Mieti, miksi juoksu ei tunnu hyvältä. Jos oikeasti sattuu, kävele. Jos vaan kuvittelet, jatka.

-Lopeta sykemittarin/ajan/kilometrien tarkkailu ja ota sen sijaan tavoitteeksi juosta johonkin omaan lempipaikkaasi (huom, joku muu kun kotisohva!). Juokse esimerkiksi meren rantaan, suosikkipuistoon tai metsään.

-Ajattele sitä hyvää fiilistä, joka lenkin jälkeen odottaa.

-Muista, että kukaan ei pakota juoksemaan. Joskus voi kävellä välillä tai juosta vaikka lyhyitä vetoja.

-Kuuntelee hyvää musiikkia. Esimerkiksi Antti Tuisku toimii aina!


-Mikäli alat mun tavoin miettimään liikaa negatiivisia ajatuksia, kuuntele esimerkiksi Suplasta jotain keskusteluohjelmaa, niin saat ajatukset muualle. Mä kuuntelen joskus pitkillä lenkeillä Aamulypsyä!

-Yritä keskittyä hyviin juttuihin. Esimerkiksi siihen, että omistat jalat, jotka kantavat, ja joilla pystyy juoksemaan! Tai siihen, mitä syöt kun pääset kotiin.

-Jos mikään ei auta, juokse kovempaa. Olet nopeammin kotona.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Viikon parhaat

J: Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo useampi päivä, ja koska monelle taisi jäädä sellainen fiilis, että ihan huvikseni (ja nälissäni) valitan pienistä asioista, päätin nyt pyhittää tämän postauksen vain iloisille asioille. Sellaisille pienille, jotka tekevät arjesta astetta kivemman.. Joten tässä niitä tulee, viikon parhaita juttuja!



Paras (urheilu)uutinen: Vilppaan korismiehet pelaavat huomenna finaalipaikasta ja olen tietenkin menossa kannustamaan! Toivon todellakin, että Karhu kaatuu ja Vilpas varmistaisi ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa!

Paras hetki: Pääsin eilen vihdoin lenkille parin viikon jälkeen ja vaikka juoksu takkusi, oli se silti aika jees pitkästä aikaa. Pohjalta noustaan vielä!

Paras huomio: Enää 26 työpäivää ennen kesälomaa, iik! Miten ehdin taas tehdä kaiken ennen todistusten jakoa..??

Paras yllätys: Tämä postaus nousi yllättäen todella suosituksi ja sain hyvää palautetta paljon. Kiva jos tykkäsitte, pitääkin kirjoitella lisää opettajajuttuja.

Paras päivä: No huominen perjantai tietenkin! Pitkästä aikaa kokonainen työviikko takana. Yllättävän kevyesti meni. Ensi viikolla onkin sitten taas vaan neljä työpäivää.


Paras instagram-inspiraatio: Tällä hetkellä saan tosi paljon inspiraatiota Tomi Kokolta (@tomikokko), vaikken ihan kaikista ravintoon liittyvistä asioista ole hänen kanssa samaa mieltä.

Paras ruoka-aine: Lidlin hummus. Olen niin koukussa!

Paras löytö: Tuun taas muutaman vuoden jäljessä, mutta aloin vasta ymmärtämään miksi ihmiset tykkäävät Vain Elämää -ohjelmasta. Oli pakko katsoa ensimmäinen jakso (koska Robin ja Samu Haber) ja oli kyllä ihan loistava! Pakko katsoa jatkossakin.

Paras maisema: Ehdottomasti viime lauantailta Eiranrannasta. Näissä kuvissakin välittyy hieman se upea auringonlasku ja vaaleanpunainen maisema. 

Paras onnistuminen: Tarkistin kokeita ja olin niin iloinen niiden oppilaiden puolesta, jotka olivat ylittäneet itsensä! 

Paras koukutus: Olen taas löytänyt Wordamentin ja pelannut sitä ihan liikaa..


Listaa voisi jatkaa vaikka miten, mutta nyt pitäisi varmaan mennä nukkumaan. Olen joutunut syystä tai toisesta heräämään koko viikon ennen kuutta, joten vähän alkaa jo väsyttää. Onneksi huomisen jälkeen on kolme vapaapäivää - eli kolme aamua hieman pidempiä yöunia! Parasta!

Mikä on ollut parasta teidän viikossa?

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kyyneliä kampaajan tuolissa, osa 2

J: Olipas taas tapahtumarikas - eli ihan huippu - viikonloppu! Mun viikonloppu tosin alkoi aika mielenkiintoisella tavalla.. Muistatteko, kun viime toukokuussa avauduin hieman mun kampaajakäynnistä? Sain silloin teiltä lukijoilta ihanaa vertaistukea, joten päätin nyt kertoa mun uudesta, jopa vielä pahemmasta kokemuksesta. 

Mun on jo kauan pitänyt varata kampaaja (koska kaksihaaraiset ja tyvikasvu) ja lopulta sitten selattuani varmaan kaikki mahdolliset Salon kampaamot läpi päädyin varaamaan yhdestä netin kautta ajan. Paikka vaikutti kivalta ja hinnatkin halvat Turkuun verrattuna, joten ajattelin, että pitää antaa sille mahdollisuus! Nyt voin heti alkuun tosin todeta, että tästä lähtien en luota kuin Hiushuone Kerhon tyyppeihin, joiden käsittelyssä olen viime aikoina saanut ihan parhaat hiukset. Tällä kertaan en siis kuitenkaan onnistunut saamaan sieltä aikaa, joten päädyin siis tuohon toiseen paikkaan.


Perjantaina kiirehdin suoraan töistä väsyneenä ja nälkäisenä kampaajalle ja jo kampaajan tuoliin istuessa mulla oli jotenkin vähän epäluuloinen olo. Oli hyvin lähellä, etten juossut ovesta ulos. Selitin kampaajalle lyhyesti mitä haluan ja oikeastaan ainoa toiveeni oli, että ei suurta muutosta, eikä punaista. Mun oma hiussävy taittaa helposti punaiseen ja siksi ajattelin vielä sanoa, että ei mitään punaista. Kuitenkin värjäyksen ja pesun jälkeen istuessani takaisin siihen tuoliin, huomasin jo ennen kuivausta, että mun hiukset olivat punertavat. Oikeastaan oranssit. Ilmaisin hyvin selkeästi kampaajalle, että tää on just sitä mitä mä en halunnut. Ihmettelin siinä vaiheessa vähän miksi kampaajatyttö oli jotenkin ihan älyttömän epävarma ja kävi koko ajan kysymässä toiselta apua, mutta ajattelin sen johtuvan mun avautumisesta ja ajattelin, että ihan ok. Lopulta mulle laitettiin pesupaikalla sävyte hiuksiin, joka onneksi vähän vei sitä punaisuutta pois. Sain myös mukaani hoitoaineen, jolla voisi yrittää kotona saada lämmintä sävyä pois. 


Kampaaja kuivasi hiukset uudelleen ja sanoin vielä siinäkin vaiheessa, etten nyt oikein tällaista toivonut. Toinen kampaaja lupasi, että voin tulla koska vain takaisin ja laitetaan siihen uusi väri. Mun fiilikset oli tässä kohtaa jo vähän paremmat, mutta lopullisesti meinasi mennä hermot siinä vaiheessa, kun menin kassalle ja mulle selvisi, että kampaaja joka mun hiukset laittoi, oli opiskelija. Okei, kiva tässä vaiheessa tietää. Se selittää paljon. Huomautin siitä toki, mutta sain vaan vastaukseksi, että netissä pitäisi lukea varausvahvistuksen yhteydessä, että opiskelija. No ei lukenut, ei todellakaan.. En väitä, että opiskelija tekisi automaattisesti jotenkin huonompaa jälkeä, mutta jos käyn kolmen kuukauden välein kampaajalla, haluan mieluiten jo valmistuneen ja ammattinsa osaavan kampaajan luo. Jos taas olisin tietänyt meneväni opiskelijalle, olisin ollut hieman tarkempi ja selittänyt paaaljon selkeämmin, mitä mä haluan hiuksilleni tehtävän. Nyt mä vaan luotin siihen, että kampaaja ymmärsi. Ja siis jos sanon, että ei punaista, luulisi kenen tahansa ymmärtävän sen. On sitten valmistunut tai ei.

Lopulta multa onneksi veloitettiin vain puolet siitä summasta mitä olin luullut maksavani, mutta sekään ei lämmittänyt mieltä. Ei varsinkaan, kun tähän kaikkeen meni reippaasti yli kolme tuntia, mua väsytti ja oli nälkä.


Nyt mun hiukset ovat siis lämpimän kuparin sävyiset, tai miten asian nyt kauniisti voisi ilmaista. Mun silmissä oranssit. Enkä tykkää niistä ollenkaan. En kuitenkaan haluaisi mennä enää sinne samaan paikkaan uudestaan korjaamaan sitä sävyä, kun en kuitenkaan saa enää sellaisia kuin ne oli ennen. Tuntuu myös tyhmältä mennä nyt jonnekin muualle ja värjätä taas niitä uudestaankaan. Olin nyt vuoden yrittänyt saada niitä sellaiseksi kuin halusin ja kun vihdoin siinä onnistuin, kävi näin. Ärsyttää.

Eniten mua kuitenkin ehkä ärsyttää mun omat ajatukset. Olin perjantaina jo ihan valmis perumaan kaikki viikonlopun menot, koska näytin mielestäni idiootilta. Sitten kuitenkin toinen puoli musta käskee olla kiitollinen, että mulla on hiukset päässä ja olen terve. Ei saisi valittaa turhasta. Lisäksi mulle tuli ihan hirveän huono omatunto siitä, kuinka rumasti (:D) ilmaisin asiani siellä kampaajalla. Ne on kuitenkin vaan hiukset. 

Nyt en tiedä mitä teen. Soitanko huomenna sinne ja pyydän uutta aikaa, annanko asian olla vai menenkö vanhaan tuttuun paikkaan pelastamaan tilanteen? Help!